perjantai 21. joulukuuta 2007

Osta tarjoussähköä

Sähköyhtiön kilpailuttaminen ei enää hyödytä kuluttajaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan sähkön tarjoushinnat ovat jo noin 15 prosenttia kalliimmat kuin listahinnat.
Sitä voisi ainakin maallikko kuvitella, että tuo ns. tarjoussähkö käy melko huonosti kaupan. Huvittavaa tässä sähkön hinnan ympärillä kohisemisessa on se, että vain viikko / kaksi sitten oli jossain lehdessä uutinen, minkä mukaan ihmiset eivät kilpailuta sähköyhtiöitä. Ylläolevan sitaatin perusteella molemmat uutiset luultavasti pitävät paikkansa... Mitä sitä kilpailuttamaan, jos tarjolla on 15% kalliimpaa sähköä. Hölmö ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.


Muistan kuulleeni aikanaan tarinan kultaisesta 60 tai 70 -luvusta. Silloinkin sähkön hinta kohosi jonkinlaisen energiakriisin seurauksena. Ihmiset rupesivat säästämään sähköä oikein talkoohengessä. Ja eipä aikaakaan kun sähköyhtiöt olivat pulassa sikis, että sähkön kulutus putosi nopeasti ja reilusti.

Vastaava tarina suuresta viisaudesta on Kiinan muinainen hallitsija Mao, joka totesi laihan satovuoden jälkeen totesi lintulajin olevan vastuussa heikosta sadosta. Niinpä Mao käski kansaa mekastamaan ja metelöimään niin, että nuo linnut eivät uskaltaisi laskeutua puuhun tai maahan lepäämään. Niinpä kansa metelöi, ja linnut alkoivat pudota kuolleina maahan. Kun linnuista vihdoin oli päästy eroon, tulivat hyönteiset ja söivät koko sadon.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Tupakkalaki - kuinkas kävikään

Tätä nyt ei voi kutsua kuin hölmöläisen hommaksi... Ensin porataan veneen pohjaan reikä, ja sitten ihmetellään, että venehän uppoaa kun reiästä tulee vettä sisään. Tai ainakin siltä tämä uusi tupakkalaki ja sen seurausten päivittely kuulostaa. Kun ensin kielletään / estetään ravintoloissa viihtyminen - ja sitten tutkitaan ja päivitellään, että ihmiset eivät tosiaan viihdykään ravintoloissa. Kerta kaikkiaan uskomatonta. Norjan mallia noudattaen voimme odottaa, että ensin kävijämäärät vähenevät ja kohta viistävät pohjamutia. Sen jälkeen on odotettavissa pienimittainen korjausliike ylöspäin. Eikä sitäkään sovi ihmetellä, pohjalla kun ollaan niin suunta on vain ylöspäin.

Itse en tupakoi... se lienee syytä mainita. Siitä huolimatta mielestäni oli täysin idioottimaista kieltää tupakointi juuri baareissa, pubeissa ja tanssiravintoloissa - siis paikoissa missä juodaan alkoholia ja viihdytään. Ruokaravintoloiden suhteen olisin ymmärtänyt hieman paremmin lain. Mutta vapaassa maailmassa tämäntyyppiset rajoitukset olisi pitänyt hoitaa ohjeistuksella ja yrittäjän valinnanvapaudella. Itse olisin hyvinkin saattanut valita ruokaravintolani sillä perusteella saako ravintolassa polttaa vai ei - ja olisin suosinut savuttomia ravintoloita. Mutta - se ei pohjolan perukoilla ole mahdollista. Kyllä kaikkeen pitää saada oma laki ja säädös mitä lainkuuliainen kansa sitten noudattaa. Tässä tapauksessa ravintolayrittäjiä jymäytettiin oikein kaksin käsin. Ensin ravintolat pakotettiin uusimaan ilmanvaihdon ja/tai rakentamaan kaikenmaailman tupakkahuoneita - ja pari vuotta myöhemmin, ennenkun investoinnit olivat ehtineet maksaa itseään takaisin, pistetään päälle täysikielto.

Noin kuukausi takaperin kävin viettämässä aikaani muutamassa anniskeluravintolassa Helsingin keskustassa. Se oli mukavaa, että seuraavana aamuna vaatteet eivät haisseet tupakansavulle. Mutta ei ollut erityisen tyylikästä tai viihdyttävää katsoa ravintoloiden edustaa - missä kymmenet ja kymmenet asiakkaat värjöttelivät paitahihasillaan tupakka huulessa. Ja vaikka ravintolat asentaisivat tuhkakuppeja ravintolan ulkopuolelle, ns tupakointialueelle, ei niitä vieraat käytä, kun pakkasessa polttelevat kahdessa promillessa. Tämän seurauksena myös seuraavana aamuna ravintoloiden edustat muistuttavat enemmän kaatopaikkaa kuin jalkakäytävää.

Summa summarum: Kertakaikkiaan onnistunut lakiuudistus. Onnea päättäjille!

Halpaa sähköä luvassa jatkossakin

Pohjoismainen sähkömonopolipörssileikki jatkuu... Hieman yllättäen sähkön kuluttajahinnoissa on nousupaineita, joten kuluttajat voivat odottaa noin 6-20% korotuksia sähkön hintaan.

Pohjoismainen sähköpörssihän toimii suunnilleen sillä tavalla, että muutamat sähköntuottajat pistävät sähkön pörssiin myyntiin, ja sitten samojen yritysten toiset osastot ostavat sähköä pörssistä. Ja kun kaupankäynti sujuu sulassa sovussa, ei hinnatkaan pääse laskemaan. Sähköä ostavan osaston ei tarvitse juurikaan huolehtia, että he ostaisivat sähkön halvalla koska he voivat aina siirtää hinnan suoraan kuluttajille. [Fortumilla tuskin on erityisen suuret tulostavoitteet sähköä kuluttajille myyvässä yksikössä.] Ja samalla on saatu aikaan menetelmä, millä sähköä tuottava ja myyvä yritys voi joka välissä vedota johonkin kolmanteen osapuoleen (eli "sähköpörssiin") kun he haluavat nostaa hintoja.

Valtiovalta valittelee kiihtyvän inflaation perään. Syyllinenkin on jo löydetty - liian kallis palkankorotuskierros. No, tulihan niihin palkkoihin korotuksia alalla jos toisellakin, mutta melkein veikkaisin, että suurempi inflaatiota kiihdyttävä vaikutus on ollut energialla - sähköllä ja polttoaineilla. Tämän inflaatiokatalystin taustalla on hyvin pitkälle valtio itse - ja luvassa on vuodenvaihteessa polttoaineisiin vielä tuo n. 5% korotus.

perjantai 14. joulukuuta 2007

Ketteryys ja strategia

Mikko Kososen haastattelua (talouselama.fi) lukiessa tuli väkisinkin mieleeni erään kolleegani minulle aikoinaan kertoma tarina strategiasta ja markkinan seuraamisesta. En tiedä pitääkö juttu ihan kutinsa mutta ainakin se sisältää opetuksen jonka ymmärtää hölmömpikin johtaja.

Aikoinaan, kun elämä Amerikassa alkoi kaupungistumaan, syntyi tarve säilöä lihaa ja muita elintarvikkeita. Ihmiset eivät enää käyneetkään säännöllisesti metsästämässä vaan ihmiset alkoivat erikoistumaan. Niinpä oli kaupankäynnin kannalta tärkeää, että esimerkiksi liha pystyttiin säilömään pidemmäksi aikaa kuin vain päiväksi tai pariksi. Tuohon aikaan säliömisessä jää oli korvaamaton tuote. Jäätä ei vain ollut tarjolla jokaisessa kaupungissa. Niinpä syntyi liiketoiminta tuoda jäätä pohjoisesta etelämpiin kaupunkeihin. Näin syntyi liiketoimintaa ja vuodet etenivät muutamien yrittäjien kuljettaessa jäätä laivoilla (ja ties millä). Samaan aikaan toisaalla alettiin miettimään, että voisiko jäätä tuottaa jotenkin tehokkaammin, nopeammin ja halvemmalla. Niin, ettei sitä tarvitsisi hakea satojen kilometrien päästä. Eräät tahot innovoivat ja keksivät järjestelmän miten jäätä pystyi tuottamaan ilman, että se oli luonnon muodostamaa. Niinpä kaupunkien yhteyteen alkoi syntyä jään tuotantolaitoksia. Kuinka ollakaan, yksikään niistä yrittäjistä joiden liiketoimintaa oli jään kuljettaminen, ei tajunnut markkinan muutosta - ja jään kuljettajista jokainen ajautui konkurssiin.

Niin kului vuosia, että kaupungeissa toimi jäätehtaita, jotka toimittivat tuottamaansa jäätä kauppialle. Kunnes jossain päin taas alettiin miettimään asiaa... miksi ihmeessä jäätä pitää tehdä tehtaassa ja toimittaa kaupoille ja kuluttajille? Millainen olisi kone, joka pitäisi tuotteet riittävän kylminä ja jotka olisivat niin pieniä, että ne niitä voisi säilyttää kaupoissa ja kodeissa? Innovaation seurauksena kehitettiin pakastin. Eräät valmistajat alkoivat rakentaa ja myydä pakastimia niin kauppiaille kuin kuluttajillekin. Ja kuinka ollakaan, yksikään niistä yrittäjistä jotka pyörittivät jään tuotantolaitoksia ei ymmärtänyt markkinan muutosta - ja niistä jokainen ajautui konkurssiin kun uudet toimijat ja uudet laitteet veivät vanhan liiketoiminnan.

Kuten sanottu, en mene takuuseen, että tarina on totta. Mutta hyvä juttu se on, ja uskon, että jokainen tarinan kuullut yrittäjä ja/tai johtaja ymmärtää viestin: seuraa markkinaa, ole mukana sen kehittämisessä ja muuttamisessa - tai markkina vie sinulta liiketoiminnan.

Puolialastomat naiset ja seksikkäästi puetut lapset

Oi oi, ja voi voi. Keskustan selvästikin libraali kansanedustaja nousi teki verbaalisen iskun joulumainoksia vastaan. Keskustalaisen Mirja Vehkaperän "seksilistalle" pääsi puolialastomien naisten ja seksikkäiden lasten lisäksi näyteikkunoiden mallinuket. Vehkaperän mukaan ei ole nuorten itsetunnolle ja henkiselle kehitykselle hyväksi joutua elämään näiden sopimattomien mainosten keskellä. Ministeri Mauri Pekkarinen kuitenkin osoitti, että mainokset ovat saavuttaneet ainakin kohdeyleisönsä. Pekkarinen kertoi katselleensa mainoksia vaivihkaa sekä ihan avoimestikin.

On kuitenkin ilmeistä, että minä ja kansanedustaja Vehkaperä katselemme mainoksia eri silmin. Itse en ole vielä kokenut mainosten lapsia tai mallinukkeja erityisen seksikkäksi. Ruotsalaisten vaateketjujen kadunvarsimainokset olen kyllä huomannut. Ne saavat ainakin minut aina joulumielelle.

Ettei nyt vaan olisi Keskustassa nuttura liian tiukalla.

Kun tupo meni ryssiksi...

Ei mennyt palkkakierros yrittäjien tai hallituksen mielestä ihan niinkuin kabineteissa juteltiin. Kävikin niin, että työntekijäpuoli onnistui rahastamaan kierroksella sievoisen korotuspotin. Vaikka työtaisteluissa mentiin jo riman altakin (Tehy), oli lopputulos työntekijän kannalta melko hyvä. Vaikka työnantajapuoli ja halllitus toisin yrittää uskotellakin, oli työntantajilla varaa korotuksiin. Jos ei olisi ollut, ei isoja korotuksia olisi tullut. Oma tunnelma kaiken tämän jälkeen on, että työntekijäpuoli vihdoin tajusi mikä työntekijän vastuu on palkoissa ja mikä on työnantajan: työnantajan tarkoituksena on maksaa mahdollisimman pieniä palkkoja ja sitä kautta maksimoida omat tulonsa (tai tuloksensa). Vastaavasti, työntekijän tehtävä on maksimoida oma tulonsa (tai henkilökohtainen tulos). Ja vaikka yllä oleva voi vaikuttaa hieman kärjistetyltä, niin asiat nyt vain ovat näin eikä siinä ole mitään pahaa. Työntekijän pitää ymmärtää myös se, että jos työntantaja ei pysty toimimaan kannattavasti, pitää työntantajan karsia menoja. Ja puolisosialistisessa Suomessa työn osuus on usein kohtuuttoman suuri ja työmarkkina joustava kuin kahden tuuman rautanaula. Niinpä näemme usein, ja luultavasti yhä kiihtyvässä määrin, YT -neuvotteluita, irtisanomisia ja lomautuksia.

Oikeastaan ainoa ongelma ylläolevassa on se, että kun toisaalla irtisanotaan, ei toisaalle synnykään välttämättä uutta työtä. Eli työntekijä joutuu helposti vaikeaan tilanteeseen jäädessään työttömäksi. Julkisuudessa kovasti puhutaan työvoimapulasta... Katsellessaan maan menoa PK-seudun ulkopuolelta, on tuota ongelmaa vaikea uskoa todeksi. Esimerkiksi Tampereen, joka on yksi suurimmista ja nopeiten kasvavista kunnista, työttömyysprosentti pyörii jossain 10 nurkilla. Eli joka kymmenes Tamperelainen työikäinen on vailla työtä. Mutta ehkä niitä työpaikkoja kannattaa jatkossakin perustaa Helsingin ympäristöön...

Ja Tehy -jupakasta vielä kaksi sanaa: toivon todella että Tehyn lakkoa johtanut Helena Laitinen-Pesola ei pääsisi eduskuntaan. Pahoin vain pelkään, että sairaanhoitajat pitävät Helenaa suurena sankarinanaan ja seuraavissa vaaleissa äänestävät hänet eduskuntaan äänivyöryllä. Näin sivusta katsojana pahaa tekee, että järjestön jäsenet saatiin agitoitua siinä määrin, että he olivat valmiita riskeeraamaan oman toimeentulonsa ja työpaikkansa. On päivänselvää, että Tehy:llä ei olisi ollut varaa ylläpitää sietämätöntä tilannetta missä järjestön toimesta olisi taattu irtisanoutuneiden toimeentulo. No, mikäs siinä jos uskoa piisaa.

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Pohjoismaat - kuin kaksi majaa (vai oliko niitä viisi)

Luin Aamulehden verkkopainoksesta kuinka norjalaiset ovat suhtautuneet nihkeästi Pisa-testiin. Syynä norjalaislasten erinomaisen huono menestys testissä. Suomalaiset ovat perinteisesti ylistäneet Pisa-testiä, koska suomalaiset nuoret ovat menestyneet testissä hyvin. Naru pääsi kun lehteä lukiessa huomasi kuinka pikkumaista kansaa norjalaiset(kin) ovat. Norjan yleisradio antoi Pisa -testin muutamille Norjan korkeastioppineille ja pyysivät heiltä palautetta. Norjan kolme viisasta miestä haukkuivat Pisa-testin maanrakoon ja arvostelivat mm. testin epäselvää ja huonoa kieltä, sekä sitä, että testi ei mittaa lasten tietoja, vaan heidän kykyä ratkaista Pisa -testin kaltasia tehtäviä.

Minun on helppo kuvitella, että vastaavaa uutisointia ja tutkiskelua olisi käyty meikäläisessä mediassa, mikäli suomalaisten tulokset olisivat olleet huonoja...


perjantai 7. joulukuuta 2007

Comes with music

Olen viime päivinä, siis tuon "comes with music" -julkistuksen jälkeen, lukenut useita kirjoituksia ja spekulaatioita tuosta Nokian lanseeraamasta konseptista. Useat kirjoitukset huokuvat pettymystä siitä, että tarjottu palvelu ei olekaan ihan niin ilmainen tai täydellinen kuin julkistuksessa annettiin ymmärtää. Musiikki ei olekaan DRM vapaata, sitä ei voikaan polttaa CD:lle mielivaltaisesti, musiikkia ei voikaan soittaa kuin Nokian puhelimilla tai PC:llä, sitä ei voi siirtää ipodiin, jne.

Itse olen DRM:n vankkumaton vastustaja. Olen monesti julistanut, että en tule ikinä ostamaan yhtään DRM suojattua musiikki kappaletta. Toistaiseksi minun on ollut helppo seisoa sanojeni takana. Omistan Ipodin, Archos GMini mp3 soittimen, musiikkia soittavan puhelimen, ja tietenkin tietokoneeni toistaa musiikkia ongelmitta. Minulle on ollut tärkeää, että saan siirrettyä musiikkini mihin tahansa laitteeseen ilman, että tarvitsee murehtia kaikenmaailman suojauksista. Mutta mutta... vaikka vastustan DRM:ää, on Nokian ehdotus erinomaisen mielenkiintoinen. Jatkossa voin laillisesti ladata kaiken haluamani musiikin tietokoneelle ja/tai puhelimeeni. Voin kuunnella sitä, ja päättää pidänkö siitä. Mikäli pidän siitä, luultavasti ostan kyseisen levyn CD formaatissa (ja siten vapaudun kopioimisen rasitteista). Mikäli puhelimeen tai tietokoneelle lataamani DRM suojattu musiikki osoittautuu vain kertakäyttömusiikiksi, se luultavasti jää tietokoneen levylle bittejä varaamaan.

Aikoinaan musiikkiin tutustuttiin radion kautta - radiosta nauhoitettiin kappaleita kasetille ja niitä kuunneltiin Sonyn Walkmanilla. Toinen tapa tutustua levyihin oli painella levykauppaan ja kuunnella levyä siellä. Jos levy miellytti, sen saattoi ostaa - jos ei, niin levy jäi kauppaan. Nykypäivänä tuskin kukaan menee enää levykauppaan kuuntelemaan levyjä. Levykaupassa käydään enää ostamassa levyjä. Mutta miten kummassa siihen uuteen musiikkiin oikein voi tutustua? Uskon, että Nokian "comes with music" tarjous, voi olla loistava vastaus edelliseen kysymykseen. Uskon, että ihmiset lataavat tänä päivänä paljon musiikkia p2p verkoista. Helppouden ja "ilmaisuuden" takia vertaisverkoista ladataan kaikenlaista musiikkia kokeilumielessä. Näistä kokeiluista tuskin kukaan haluaa maksaa merkittäviä summia. Ja siitä musiikista mikä osoittautuu hyväksi, on suuri yleisö toivottavasti valmis myös maksamaan. "Comes with music" -saattaa olla erinomainen music-on-demand -palvelu, minkä avulla ihmiset voivat laillisesti tutustua erilaiseen musiikkiin suhteellisen vapaasti ilman aikarajoituksia. Ja jos käy niin, että sitä kokeillessa ihastuu lataamaansa musiikkiin, tulee kyseinen levy ostettua joko CD:nä tai DRM vapaassa digitaalisessa formaatissa.

Myös eräs toinen vastustamani suuntaus (siis DRM:n lisäksi) saattaa kokea tämän tuoteuutuuden myötä kolauksen. DRM:n vastustuksen lisäksi olen henkisellä tasolla vastustanut kannettavan viihde-elektroniikan konvergenssia, eli suuntausta, missä kaikki pienet laitteet yhdistyvät yhdeksi ihmelaitteeksi joka tekee kaiken. Konvergenssin alueella Nokia on jo onnistunut jossain määrin: parhaat puhelimet ottavat jo arkikäyttöön riittävän hyviä kuvia, joten erillistä kameraa ei tarvitse aina kantaa mukana. Kuten yllä mainitsin, itselläni on mp3 soittimia joka lähtöön: yhdessä on 20 GB tilaa, toinen on niin kevyt ja pieni, että sitä voi käyttää lenkillä, jne. Nyt jos/kun lähes ilmainen musiikki sidotaan tuohon yhteen puhelimeen, pistää se väkisinkin miettimään haluanko tai tarvitseeko minun jatkossa enää kantaa useita soittimia mukanani. Kannettavana laitteena minulle riittää jatkossa puhelin, josta on pääsy rajattomaan musiikkikirjastoon - aina. Eli onnistuessaan, tämä varmasti lisää tuoteuskollisuutta - ja edistää konvergenssia. Mutta onnistuminen tietenkin riippuu toteutuksesta. Ja siitä toteutuksesta emme vielä tiedä oikeastaan mitään.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Pinnarit esiin

Jungerin YLE alkaa olla tuskaisten päätösten edessä... mainosrahoitteiset tv kanavat (nelonen, mtv3, ...) eivät enää joudukaan maksamaan YLE:lle maksuja vuoden 2008 jälkeen. Tämä aiheuttaa jonkinmoisen loven YLEn budjettiin. Tämän aukon täyttämiseen Junger ehdottikin, että nyt olisi hyvä aika tehostaa tv -lupamaksujen keräämistä. Ratkaisuksi tarjottiin maksukanavien tilaajarekisterien avaamista lupamaksujen perimistä varten. Tällä hetkellähän lupamaksuja valvovalla taholla on käytössä vain tieto niistä kotitalouksista missä TV lupamaksua ei makseta. Mutta sehän ei suoraan vielä tarkoita, että kyseisessä taloudessa pinnattaisiin luvan maksamisesta. On mahdollista, että ao. taloudessa ei todella ole televisiolähetyksen vastaanottoon kykenevää laitetta. Ja näiden talouksien määrä luultavasti kasvaa kun viimeisetkin analogiset tv lähetykset lakkaavat. Mutta jos tarkastajilla olisi tämän maksamattomien talouksien listan lisäksi lista niistä talouksista jotka tilaavat maksullisia kanavia, voisi näitä listoja ristiinvertaamalla löytää melkoisen määrän ihan oikeita pinnareita. Erinomainen konsepti - ja periaatteen tasolla varmaan ymmärrettävä. On tietenkin luonnollista, että maksullisia kanavia pyörittävät tahot eivät tästä ideasta juurikaan lämpene. He kun eivät saa mitään YLE:lle kerätyistä tv-lupamaksuista. Mutta rekisterien avaamisella voisi olla maksukanaville negatiivinen vaikutus. Saattaisi syntyä ryntäys irtisanomaan maksullisten kanavien sopimuksia jotta nämä taloudet voisivat jatkossakin välttää maksamasta tv-lupamaksuja.

Kuten sanottu, Jungerin idea on perusteltavissa ja jossain määrin ymmärrettävissä. Mutta kyse on kuitenkin vain ongelman kiertämistä. Lupamaksut kuulostavat vähän samalta kuin teleoperaattoreiden epätoivoinen taistelu (erityisesti Amerikan Yhdysvalloissa) kuluttajien valinnanvapautta vastaan. Maailma on muuttumassa ja muuttunut. Internetin jatkuva kehittyminen ja laajeneminen sekä teknologian edistyminen tulee vääjäämättömästi muuttamaan näitäkin vanhan talouden saarekkeita. Näille "instituutioille" koittaa vielä vaikeat ajat - ihan kuten musiikkiteollisuudelle, joka piti kynsin ja hampain kiinni oikeudestaan määrätä musiikille hinnan - ja rajoittaa kilpailua musiikin jakelussa. Sen sijaan, että YLE ja valtio menisivät samaan ansaan mihin levyteollisuus haksahti, voisi nyt olla aika miettiä uudestaan mikä on Yleisradion tehtävä. Valitettavasti tätä dilemmaa ei pohdittu silloin kun muutoksen merkit ilmenivät horisonttiin - mutta vieläkään ei välttämättä ole myöhäistä.

Muutos on tietenkin aina pelottavaa. YLE:llä on paljon työntekijöitä, jotka ovat tottuneet toimimaan puoliturvallisen instituution suojassa. En usko, että edessä oleva muutos välttämättä vähentää työpaikkoja - eikä niin tarvitse käydä. Mielestäni avainasemassa on määritellä YLE:n rooli yhteiskunnassa uudestaan. Olemassaolevat toiminnot pitää analysoida ja miettiä millä alueilla on tulevaisuutta, mitkä pitää lakkauttaa ja missä on mahdollisuus laajentaa. YLEn roolia on perinteisesti perusteltu riippumattomuudella... Ehkä riippumattomuus on totta suhteessa mainostajiin ja markkinavoimiin, mutta toisaalta YLEn poliittiset nimitykset vastaavasti sitovat sen tiiviimmin erilaisten poliittisten tahojen vaikutuksen piiriin.

Ja miten YLEn toimintaa pitäisi rahoittaa? Ei lupamaksuin. Terveet ja kilpailukykyiset toiminnot joko tilaus- tai mainospohjaisiksi; Yhteiskunnallisen tehtävän täyttämiseen voidaan myöntää varoja verotuloista - sillä tavalla meillä muutkin yhteiskunnan velvoitteet hoidetaan. Se on turha ihmisten valittaa, että minä en katso sitä ja sitä tv kanavaa - En minäkään käy julkisessa hammashoidossa mutta silti minä sen pyörittämiseen osallistun verojen kautta.

Tai voimmehan me tietenkin jatkaa samalla mallilla... En vain usko, että tuleva sukupolvi on ainakaan nykyisiä kolmekymppisiä velvollisuudentuntoisempaa. Tämän päivän nuorille vapaus valita on itsestäänselvyys - ja niin sen pitää ollakin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Nyt on pulaa työntekijöistä

Kuuntelin radiota jokunen kuukausi takaperin huvittuneena. En muista ohjelman nimeä, mutta jokin iltapäivän ajankohtaislähetys se oli kun töistä kotiin ajaessa radio soi autossa taustalla. Tiedotusvälineissä on jo jonkin aikaa päivitelty työvoimapulaa - tai osaajapulaa. Kuulemassani ohjelmassa haastateltiin mm. työministeriön tai työvoimatoimiston edustajaa aiheesta. Mutta totuushan tulee vasta yrittäjän suusta. Siis yrittäjän joka pyrkii pyyteettömästi tuomaan hyvinvointia koko kansalle. Muuan teollisuuden työllistäjä (pääkaupunkiseudulla) valitteli radiossa kovaan ääneen sitä, että hän ei tahdo löytää työntekijöitä. Itkuvirren seasta kuitenkin paljastui kenties hieman ristiriitainen viesti. Ongelma ei välttämättä ollutkaan työstä kiinnostuneiden määrä. Tai edes kyseiseen työhön kelpaavien ihmisten määrä. Ongelma olikin siinä, että kukaan näistä potentiaaleista työntekijöistä ei ollut kiinnostunut tekemään työtä työnantajan tarjoamalla palkalla. Minulta meinasi mennä kieli väärään kurkkuun. Olin joutua pysähtymään linja-autopysäkille jotta sain pyyhittyä kyyneleet silmistä. Nauroin niin makeasti.

Eihän tuossa ole kyse työvoimapulasta. Kyse on siitä, että työnantaja ei halunnut tai pystynyt maksamaan työstä sellaista palkkaa, että olisi saanut siihen osaavia tekijöitä. Ei se ole työvoimapulaa se - se on markkinataloutta missä kysyntä ja tarjonta tekee työtään. Eihän kukaan voi ottaa vastaan esimerkiksi sellaista työtä millä ei tule toimeen. On myönnettävä, että en tiedä mikä on teollisuuden vähimmäispalkka enkä tiedä kuinka suuri se on millään toimialalla. Mutta siitä olen aika varma, että minä en olisi valmis tekemään töitä vähimmäispalkalla.

Turha on purnata ansiosidonnaisesta päivärahasta. Ne ihmiset, jotka saavat ansiosidonnaista ovat siitä maksaneet. Sitä voi kutsua vaikka vakuutukseksi. Ei kukaan itke sitäkään, että varkauden uhriksi hankkii varastettujen tilalle uusia tavaroita vakuutusyhtiöltä saamillaan rahoilla... ei ansiosidonnaisessa päivärahasas ole mistään muusta kyse.

Ja mitä olen ICT alan rekrytointimarkkinoita seurannut (oman työnikin kautta): hakijoita on jokaiseen avoimeen paikkaan kymmeniä. Ja niistä kymmenistä päteviäkin on usein vähintään puolitusinaa. Eli tuossa valossa en ihmettele edes sitä, että osa rekrytoivista yrityksistä ei viitsi edes vastata kaikille hakemuksen lähettäjille...

lauantai 25. elokuuta 2007

Erikoinen polttoaineveropommi

Kanisteri Katainen riensi kertomaan polttoaineiden verouudistuksesta. Polttoaineiden veronkorotus kohdistettiin hieman yllättäen koskemaan raskaammin dieseliä. Dieselautoja pidetään yleisesti ottaen ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona bensakoneeseen nähden. Niinpä veron kohdistaminen dieseliin kalskahti hieman oudolta... varsinkin kun veron oli tarkoitus olla "ympäristövero" ja "kulutusvero".

Muutama päivä polttoaneveroilmoituksen jälkeen Katainen jutusteli, että auton käyttömaksujärjestely tullaan myös uusimaan siten, että käyttömaksu perustuisi ajoneuvon hiilidioksidipäästöihin. Näin käyttömaksuissa tullaan kannustamaan diesel auton ostamiseen. Mitäs tämä sitten oikeastaan tarkoittaa?
  • toisaalta korotetaan dieselveroa, jotta dieselistä saatava verokertymä kasvaisi
  • ja sitten toisaalta lasketaan käyttömaksuja, jotta ihmiset ostaisivat diesel autoja
  • eli oikea käsi ottaa, minkä vasen antaa
Jännittävää tässä on se, että polttoaineenverotusta päätettiin korottaa nyt, mutta käyttömaksujen muutos saadaan käyttöön vasta parin vuoden kuluttua.

Summa summarum tästä(kin) muutoksesta: se on aivan sama minkälaista autoa ajat, verottaja ottaa omansa (ja vähän enemmänkin) niin alkuperäisestä investoinnista, auton omistamisesta ja sen käytöstä.


keskiviikko 22. elokuuta 2007

Jäähyväiset DRM:lle

DRM - eli Digital Rights Management, on aiheuttanut kuluttajissa sekaannusta, ruokkinut piratismia sekä pitänyt huolta, että digitaaliset sisällönjakelujärjestelmät eivät ole kehittyneet juuri lainkaan. DRM:n tarkoitus on ollut varmistaa se, että digitaalisesti jaettu sisältö ei päädy muille kuin kyseisen sisällön ostajalle. Tuskin kukaan vastustaa (lukuunottamatta paatuneita piraatteja) periaatetta, mutta DRM keskustelu ja toteutukset ajautuivat täysin hakoteille jo alkumetreillä. DRM toteutukset mahdollistivat mm. Applen lähes monopoliaseman digitaalisen sisällön jakelijana - tosin kukaan ei tuota asemaa Applelle antanut, vaan se otti sen tekemällä erinomaisia tuotteita jotka täyttivät kuluttajien kysynnän. Julkaisuoikeuksien haltijat (=levy-yhtiöt) kuvittelivat, että DRM antaisi heille mahdollisuuden lisätulohin - jostain täysin käsittämättömästä syystä DRM toteutukset johtivat tilanteeseen, missä kuluttajan olisi pitänyt ostaa musiikkinsa useaan otteeseen kaupasta, riippuen siitä missä he sitä aikoivat kuluttaa (tai millä laitteella). Ajatus on luultavasti sekopäisin, mitä kukaan on julkisesti kehdannut esittää viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Surkean DRM toteutuksen seurauksena piratismi on itse asiassa vain kasvanut ja ajanut tuotantoyhtiöt ja jakelijat entistä ahtaammalle. DRM suojatun musiikin hinta on luultavasti kohdallaan (ainakin USA:ssa), mutta DRM:n tuoma sekaannus on pitänyt huolen siitä, että ihmiset ostavat yhä pääasiassa CD levyjä, tai sitten lataavat musiikkinsa "ei-niin-laillisista" lähteistä.

Mutta viimeisen vuoden aikana on alalta alkanut kuulua järjen hiljaista ääntä.
  • Ensin EMI (ilmeisesti talousvaikeuksissa) päätti tuoda ITunesiin DRM vapaata musiikkia, jonka hinta ja äänenlaatu on DRM suojattua versiota korkeampi.
  • Muutama viikko sitten Universal music ilmoitti alkavansa myydä DRM vapaata musiikkia joissain jakelukanavissa (ei tosin ITunesissa)
  • Tänään kantautui Yhdysvalloista uutisia, että Walmart alkaa myydä mp3 pakattua musiikkia ilman DRM suojausta. Ja kokonaiset albumit ovat jopa DRM suojattua WMA formaattia halvempia. Walmartista voi (ainakin amerikkalaliset) ostaa kokonaisia albumeja houkuttelevaan 9.22 USD hintaan (noin 6.8 EUR).
Musiikin kuluttajana voin vain taputtaa käsiäni hiljaa mielessäni ja toivoa, että maailman trendit tässä asiassa rantautuvat Suomeenkin nopealla vauhdilla.

Pian DRM on historiaa ja minäkin voin ostaa musiikkini valmiiksi pakattuina mp3 tiedostoina ja kuunnella niitä valitsemallani laitteella.

tiistai 21. elokuuta 2007

Rakas päiväkirja...

Muistan kun ala-asteella luokan tytöt kirjoittivat omia päivikirjojaan ja tahdikkaat pojat moiselle puuhastelulle naureskelivat. Päiväkirjat olivat tyttöjen suurimpia salaisuuksia, ja niiden sisältö jaettin vain parhaille kavereille, jos niillekään. Päiväkirjoissa oli pienet lukot (jotka äiti varmasti osasi tiirikoida) millä pyrittiin pitää uteliaat silmäparit loitolla.

Mutta niin se maailma muuttuu. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin noita päiväkirjoja pitävätkin raavaat miehet, eivätkä he edes pyri ajatuksiaan ja salaisuuksiaan peittelemään. Päinvastoin - mitä enemmän lukiojoita, sitä parempi. Nykyään sitä nähdään oikein vaivaa, jotta päiväkirja (eli blogi) saisi mahdollisimman paljon lukijoita.

Web 2.0 toi mukanaan bloggaamisen - Jännityksellä jään odottamaan mitä "web 3.0" tuo mukanaan: ehkä me miehet alamme keräilemään ja vaihtamaan kiiltokuvia. :D

torstai 16. elokuuta 2007

Kiinnostaisiko sinua kahden kuukauden kesäloma?

Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja nosti taasen esille OAJ:n huolen pätevien opettajien valmistumisesta. Keskustelunavauksen ajoitukseen varmasti antoi pontta palkkaneuvottelukierrokset. Kyllähän opettajienkin pitää saada lisää liksaa jos muutkin... Palkka tietenkin nostettiin erääksi suurimmista syistä siihen, että päteviä opettajia ei enää valmistu ammatteihin - ja kohta eläkkeelle siirtyy melkoinen joukko opettajia.

Mutta mistä ne opettajat oikein valittavat? Niillähän on kahden kuukauden kesälomatkin.

Itselläni sattuu olemaan aiheesta jopa omakohtaista kokemusta; valmistuinhan kansankynttiläksi kymmenkuntavuotta sitten. Tuolloin saman kurssiohjelman läpi kahlasi noin 15 matematiikan- ja tietotekniikan opettajaksi pyrkivää nuorukaista. Keskustelimme tietenkin usein valmistumisesta ja työllistymisestä opintojen jälkeen. Noista 15 opiskelijasta jotka ao. aineiden opettajiksi oli valmistumassa vain kaksi ilmoitti aikovansa harjoittamaan ammattia. Me muut kolmetoista olimme siellä ottamassa vain ammatillista vakuutusta. Valmistuttuani ajauduin liike-elämän palvelukseen. Valinta oli verrattain helppo - opettajalle maksetaan palkkaa vain noin puolet tämän hetken kuukausipalkastani. Itse asiassa sain jo opintojen aikaan IT alan kesätöistä saman verran palkkaa mitä valmistuneelle viranhaltijalle maksettiin. Ei tarvinnut miettiä uravalintaa - ei.

No, eihän sitä työtä pelkän palkan takia tehdä... Onhan se työn sisältökin jotain.
  • opettajalle vittuillaan päin naamaa luokassa.
  • opettajan työpäivä alkaa siihen aikaan kun lukujärjestys sanoo
  • opettajalla on kahden kuukauden kesäloma. Tosin se pitää kuluttaa itsensä kehittämiseen tai palkattomana (lomautettuna)
  • opettaja saa viettää päivänsä huonosti kasvatettujen lasten kanssa.
  • palkasta taisinkin jo mainita
Mutta eikös opettajan työ ole kutsumusammatti? Paskanmarjat. Kutsumustyöksi kutsutaan niitä ammatteja joista maksetaan kohtuuttoman huonosti. Sairaanhoitaja on kutsumusammatissa - lääkäri ei.

Kyllä saa opettajien palkoille ihmeitä tapahtua, jotta minä niihin hommiin rupean, vaikka pätevyys siihen onkin. OAJ ihan oikealla asialla -mutta valitettavan harvoin ja hiljaiseen ääneen.

Mutta ehkä me odottelemme siihen, että suuret ikäluokat ihan oikesti jäävät eläkkeelle, eikä niitä päteviä opettajia löydykään virkoja täyttämään. Onneksi senkin voi korjata luokkien kokoa kasvattamalla.

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Lintukoto nimeltä Suomi

Jännän ilmiön olen huomannut kotimaisessa tiedottamisessa. Aina kun maailmalla tapahtuu jotain (pahaa), ehtii joku suomalainen virallinen taho kertomaan kuinka "meillä ei ole samaa ongelmaa". Kyllä on ihmeellinen lintukoto tämä kotisuomi, kun meille ei mitkään pahat asiat koskaan tule. Ja jos tulee, niin ne eivät tee täällä Suomessa koskaan mitään pahaa.

Varmaan ensimmäiset muistikuvani tämäntyylisestä uutisoinnista sattuu erään neuvostoliittolaisen ydinreaktorin totaaliseen tuhoon. Vaikka kyseinen maakunta koki totaalisen tuhon, ja vaikka radioaktiivisen jätteen kerrottiin levinneen ilmavirtausten mukana jopa Keski-Eurooppaan, ehti suomalaiset kertomaan kuinka meille ei tullut yhtään radioaktiivista sadetta tai ilmaa. Merkillistä eikö?

Sitä helposti kohtauttaa olkapäitään ja miettii, että se oli sitä kylmän sodan aikaa se... Mutta valitettavasti tuo ilmiö on juurtunut meikäläiseen viralliseen tiedottamiseen todella vahvasti.

Kun Englannissa alkoi esiintyä hullunlehmäntautia, ehti joku kaikkitietäväinen kertomaan, että meille Suomeen ei tuoda naudan lihaa ollenkaan Englannista. Seuraavana päivänä sitä tuotiin vain ihan vähän, ja viikon sisään saimme jonkinlaiset "todelliset" luvut. Onneksi meillä Suomessa ei tuota tautia koskaan tavattu. Ehkä jossain oli yksi nauta joka saattoi ehkä kärsiä jostain samansukuisesta sairaudesta, mutta luultavasti kyseinen lehmä oli vain vanha ja siksi tärisi.

Pari päivää sitten uutisissa kerrottiin kuinka ilkeät ulkomaalaiset rikolliset yrittävät pestä rahojaan suomalaisessa pankkijärjestelmässä. Mutta eihän se tietenkään onnistu, meille kun ei koskaan tule mitään pahaa. Kaikki tullin takavarikoimat huumeet on matkalla Venäjälle tai Venäjältä.

Pitääpä alkaa pistämään oikein ylös vaikka tänne blogiin kaikki tämäntyyliset uutiset...

Ja jos tätä nyt joku sattuu lukemaan, niin pistäpä tonne juttuun vastaukseksi samanlaisia tarinoita.

Olis kilpailijoilla oppimista

Yleensä kun ajattelen melkein mitä tahansa ostoskokemusta, mieleni tekisi vääntää kovaääninen itkuvirsi. Pääsääntöisesti kun ostan jotain (ihan mitä tahansa) hommassa joku ei toimi. Olkoon se sitten itse myymälä ja ao. kaupan/liikkeen asiakaspalvelu (tai sen puute), tuote ei vastaa odotuksia tai joku muu, mutta joku kuviossa menee aina metsään. Onneksi joukkoon mahtuu poikkeuksiakin - Gigantti on erinomainen. Siis ihan oikeasti, Gigantissa on perusjutut kunnossa ja siksi asioin siellä mielelläni. Jos tarvitsen kodin elektroniikkaa (siis perusvempeleitä), niin ensimmäinen osoite on selvä.

Mikäs Gigantissa sitten on niin paljon paremmin kuin kilpailijoilla?
  1. Asiakaspalvelu: normaalisti (poikkeuksiakin on sattunut) ei Gigantissa tarvitse kauaa hyllyjen luona palloilla ennenkuin myyjä tulee kysymään voiko hän auttaa. Varmaan moni kilpailijakin tekisi saman, mutta on vain liikaa asiakkaita. Tai sitten homma on vain niin, että Gigantissa on riittävästi myyjiä!
  2. Palautusoikeus: Kyllä sitä tekee ostoksensa mielellään kun tietää, että tuotteen voi palauttaa 30 päivän kuluessa ilman mitään erityistä syytä. Kerran olen tätä mahdollisuutta joutunut käyttämään, mutta vain kerran.
  3. Takuu: tuotteen takuukorjaukset toimii... välillä hitaasti, mutta toimii. Kerran minulta hajos mp3 soitin 11 kk käytön jälkeen. Ao mallia ei enää myyty, joten sain sen sijaan rahat takaisin.
  4. Valikoima: ei yllä ehkä ihan eritysliikkeiden tasolle, mutta peruskuluttajalle loistava.
  5. Hinta: Ja jostain kummasta syystä Gigantti onnistuu myymään tuotteitaan kilpailukykyiseen hintaan ( eli halvemmalla kuin kilpailijat)
En teidä miten Gigantti on onnistunut rakentamaan konseptinsa noinkin toimivaksi. Itse asioin viimeksi tänään Tampereen Lielahden Gigantissa ja kaupasta ulosmarssiessani oli hyvä mieli, ja kassi täynnä ostoksia.

tiistai 7. elokuuta 2007

Mistä tietää, että lomakausi on ohi?

Takuuvarma kesän loppumisen merkki on se, että Tampereen ainoalla ruuhkaisella tiellä ajelee traktoreita kesken pahimman ruuhka-ajan (eli 08:00-09:00).

Se on jännä ilmiö, että noita hitaita ajoneuvoja on aina pakko siirtää paikasta toiseen juuri silloin kun kaikki työmatkalaiset ovat liikenteessä.

Jos minulta kysyttäisiin (ei kylläkään kysytä), kieltäisin ao. hitaiden ajoneuvojen liikkumisen tietyillä väylillä arkisin kello 08:00-09:00 ja 16:00-17:00. Pahinta mitä tuosta voisi seurata on se, että työmatkaliikenne sujuisi edes vähän liukkaammin.

lauantai 4. elokuuta 2007

Saimmeko sittenkin demarivetoisen hallituksen

Suomen valtiolle viime viikko oli varsinaista juhlaa. Maailan suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia ilmoitti tuloksensa vuoden toiselta neljännekseltä - ja tulos leväytti haavin auki analyytikoiltakin. Voin kuvitella, että valtiovarainministeriössä tanssittiin ripaskaa. Moinen huipputulos tuo valtiolle erinomaisen suuret verotulot. Mikäli Nokia otti oppia alkuvuoden tulospalkkiosotkuista, tulee valtion kassaan toinenkin joululahja. Jos Nokia päätyy palkitsemaan työntekijänsä, on siinäkin tapauksessa nettohyötyjä verottajan pohjaton kassa.

Ja kun sitä kerran päästiin rahan makuun, päättivät valtiovarainministerit lypsää lisää rahaa vakiolehmiltään: viinan veroa ylös, ja samalla luvattiin nostaa polttoaineiden verotusta.

Melkoinen riemuvoitto Nokian (keskiluokkaiselle?) insinöörille, joka asuu muutaman kymmenen kilometrin päässä työpaikaltaan: (mahdollisista) bonuksista puolet pois, työmatkailua kallistettiin ja viinin hintaa ylöspäin.

Onneksi sentään sairaanhoitajien palkat saatiin kuntoon... vai miten se nyt menikään.

No, jos jotain veroja nostetaan, niin ainahan sitä jotain veroja lasketaan... mitäs niitä nyt olikaan: maatilan saa jättää perintönä jälkipolvien riesaksi ilman verottajan väliin tulemista - hyvä. Niin, ja onkos se niin, että perinnöstä ei tarvitse maksaa veroja kuin 20 000 euroa ylittävältä osalta. Harmi, ettei perintöä jaeta joka kuukausi.

Kukas siellä hallituksessa oikein istuukaan? Kokoomus ja Keskusta - vai demarit?

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Pokka pettää

Pokerista on tullut yksi kuumimmista ajanvietteistä internetissä. Internet on tulvillaan pokeriturnauksia ja -pelejä tarjoavia saitteja. Jäseniksi saitit houkuttelevat käyttäjiä toinen toistaan houkuttelevammilla liittymistarjouksilla. Pokeripelien tarjoukset muistuttavat parin vuoden takaisia operaattoreiden tarjouskilpailuja, missä Elisat ja Sonerat lupasivat uusille asiakkailleen kuun taivaalta. Eräät pokerioperaattorit tuplaavat alkusijoituksesi aina 200 dollariin saakka. Tarjous tietenkin suojataan erilaisilla rajoitteilla, millä varmistetaan, että suurin osa pelaajista ehtii hävitä kaikki sijoittamansa rahat bonuksineen ennenkuin heillä on oikeutta kotiuttaa voittoja.

Yhdysvalloissa internetpokeri saavutti niin suuren suosion, että se alkoi olla jo yhteiskunnallinen ongelma. Yhdysvalloissa hyvksyttiin säädös mikä kieltää internetpokerin tarjoamisen USA:n kansalaisille. Ihan tarkkaan en tiedä säädöksen sisältöä, mutta useiden pokerisaittien säännöissä kielletään yhdysvaltalaisten pelaajien osallistuminen pokeriin.

Jostain käsittämättömästä syystä Veikkaus tai RAY ei ole vieläkään (pari vuotta jälkijunassa) pystynyt pystyttämään pokeripalvelua Suomeen. Pokerin ollessa muotia, aiheesta kiinnostuneet kyllä löytävät itselleen palveluntarjoajan - ulkomailta. Valitettavasti tämä raha ei auta meikäläisiä koyhiä ja sairaita. Ulkomaille lähetetty raha menee ulkolaisten sijoittajien ja yrittäjien taskuun. Ja kun pokerikärpänen puree, sitä etsii pelisaitin sieltä missä pelejä on tarjolla.

Mutta ulkomaille pelatessaan kannattaa olla varuillaan. Valitettavasti yhteisiä pelisääntöjä ei ole, ja lain suoja on verrattain hutera käsite. Itse pelasin vuosia urheiluvedonlyöntiä www.bet24.com:issa. Kesäkuussa päätin kokeilla pokeria heidän kauttaan. Kaikki sujuikin hyvin ensimmäisen kuukauden ajan. Kuten suurin osa aloittelijoista, hävisin ensimmäiset rahani, noin 40 euroa. Ongelmat alkoivatkin noin viikko sitten, kun pokeritilini yhtäkkiä, ilman varoituksia suljettiin. Otin Bet24:ään yhteyttä ja he selvittelivät mitä oli tapahtunut. Ainoaksi syyksi olen saanut sen, että pokerioperaattori on "yhdistänyt" minun tunnuksen johonkin käyttäjään, joka on käyttänyt jotain järjestelmää väärin. Noin viikon ajan kestäneen kirjeenvaihdon seurauksena onnistuin nostamaan vedonlyöntitililläni olleet talletukset takaisin. Pokeritilillä olevat rahat ovat yhä ns. pokerioperaattorin järjestelmässä panttivankina. Kyseinen pokerioperaattori on hyvämaineinen OnGame Networks. Tähän pattitilanteeseen päädyttiin, kun en suostunut lähettämään Bet24:lle sähköpostilla (tai faxilla) molemminpuoleisia valokopioita ajokortistani, luottokorteistani, sähkölaskusta ja luottokorttilaskusta.

Oma tulkintani kaikesta ylläolevasta on, että internetissä toimivat pokerisaitit ovat hyvää ajankulua. Pienet sijoitetut rahasummat ajavat asiansa hyvin. Isoilla rahoilla en internetissä pelaisi. Pidä mielessä, että voit hävitä rahat niin pokerivastustajillesi, kuin pelin järjestäjälle.

Tavoitteeni ei ole haukkua ulkomaisia internetpokerisaitteja. Mutta niiden kanssa kannattaa olla varuillaan - sillä noudatettava laki ei välttämättä ole Suomen tai Euroopan Unionin. Itse aion vielä reklamoida viimeisimmän luottokorttilaskun ja katsoa josko saan rahani pokeritililtä sitä kautta takaisin.

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Hallitus avoimuuden lähteillä

Kun muutama päivä sitten kirjoitin Vanhasen hallituksen avoimuuden puutteesta, en todella arvannut, että kirjoittaisin aiheesta uudestaan lähiaikoina. Kuvittelin, että nämä muutamat kävyt avoimuudessa olivat vain enemmänkin sattumankauppaa, kuin osoitus suomalaisesta avoimuuden linjasta. Rehellisyyden nimissä, olen aina pitänyt porvaripuolueita avoimuuden kannattajina. Ehkä luuloni on perustunut enemmän omaan poliittiseen vaukaumukseeni, kuin varsinaisiin faktoihin ja näyttöihin.

Mutta kuinka ollakaan, meille on taas kehkeytynyt ihan oikea poliittinen kriisi. Stasin avatut arkistot, tai tarkemmin Yhysvaltoihin "kadonneet" Rosenholtz -dokumentit, ovat synnyttäneet varsinaisen myrskyn. On kyllä myönnettävä, että tässä myrskyssä on hieman lehdistön ajojahdin tuntua. Kyseisien dokumenttien pohjalta Alpo Rusia syytettiin Stasin nimiin vakoilusta, mutta oikeudenkäynnin seurauksena Rusi todettiin syyttömäksi, ja nyt Rusi hakeekin korvauksia (aiheesta) Suomen valtiolta. Jos Rusi on syytön, kuten oikeudessa todettiin, ansaitsee hän korvauksen hänelle aiheutuneesta haitasta. Vaikka oikeus päättäisi mitä, on jo julkisesti epäillyksi joutuminen taakka, joka ei pelkällä oikeuden päätöksellä poistu.

Mutta se mikä nyt noussessa Rosenholtz kohussa on mielenkiintoista, on se miten eri puolueet suhtautuvat kyseisten dokumenttien julkiseksi tuomiseen. Historian valossa olisin olettanut, että SDP ja ehkä osa keskustaakin olisi salailun kannalla ja Kokoomus olisi selkeästi avoimuuden kannalla (olihan Kokoomus melkoisessa poliittisessa paitsiossa Stasin kulta-aikoina). Mutta tilanne ei olekaan niin selvä kuin puoluekannan pohjalta olisin kuvitellut. Paavo Väyrynen (Aamulehden mukaan) kannattaa avoimuutta, samoin kuin presidentti Halonen ja Kokoomuksen Sauli Niinistö. Mutta ketkä sitten vastustavat: Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlund ja SDP:n Lipponen (tai hän ei ole asiasta enää julkisesti mitään mieltä). Myös Kokoomuksen Ilkka Kanerva pitäisi tiedot salaisina (Aamulehden mukaan). Pääministeri Vanhanen toivoo, että kohu menisi vain pois, eikä kukaan olisi mitään mieltä - tai ainakaan sanoisi mitä mieltä on. Muutamat muutkin poliittiset päättäjät ovat alkaneet huopaa ja soutaa asian ja näkemyksensä kanssa.

Itse en valitettavasti tunne koko Rosenholtz sotkua ja ao. materiaalin oletettua sisältöä niin hyvin, että osaisin sanoa mitä / keitä kyseisen materiaalin julkistaminen palvelisi. Mutta periaatteen tasolla eurooppalaisen Suomen pitäisi olla "pro avoimuus" ja pyrkiä kaikin keinoin päästä eroon kylmän sodan aikaisesta salailupolitiikasta.

Tämä soppa kiehuu vielä yli kattilasta.

Vanhasen kannattaisi ottaa härkää sarvista ja pyrkiä ratkaisemaan tämä sotku tyylillä ja tehokkuudella. Muussa tapauksessa tämä soppa kiehuu vielä yli kattilasta. Tuskin tämän takia ministereitä joutuu eroamaan, vastuun kantaminen kun ei kuulu suomalaiseen politiikkaan. Suomessa vain kansa pitää eroamista merkkinä vastuunkantamisesta. Mutta aihe on niin polttava ja mielenkiintoinen, että selvät virheet ja rikkomukset pitäisi kuitata eroamisella ja henkilövaihdoksilla.

Asuntojen hintatiedot julkisiksi

Valtion tuottamien web palveluiden kuumimpaan kärkeen nousi kesällä julkaistu asuntojen.hintatiedot.fi palvelu, johon muutamat vapaaehtoiset(?) asunnonvälittäjät ovat ilmoittaneet välittämiensä asuntojen hintatiedot. Hintatiedot on kerätty / ilmoitettu viimeisen vuoden ajalta. Palvelu on toivotettu tervetulleeksi ja julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan palvelu on ollut erittäin suosittu. Tämä on vähintäänkin luonnollista varsinkin ihmisille jotka ovat ostamassa asuntoa. Tietenkin kannattaa käydä tarkistamassa mitä asunnosta on maksettu ao. alueella. Ja jos ei muuta iloa palvelusta ole, niin se ainakin ruokkii perisuomalaista kateutta. Voipahan käydä tarkistamassa "mitä naapurin Pekka ja Eila saivat asunnostaan, hintapyyntö kun oli niin naurettava. "

Mutta palveluun liittyy muutama epäkohta. Ensimmäinen ongelma liittyy siihen, että takautuvasti julkaistuihin kauppahintoihin ei pyydetty myyjien tai ostajien lupaa. Luvan pyytäminen tulee varmasti osaksi kaikkia asunnonvälityssopimuksia. Mutta jo tehdyissä kaupoissa kyseistä lupaa ei kyselty.

Toinen epäkohta liittyy tietojen yksityisyydensuojaan. Ympäristöministeriö on tehnyt päätelmänsä siitä milloin asianomaisia ei pysty kaupoista yksilöimään. Ja usein tuo asetettu neljän myydyn asunnon raja ao. kadulta riittää. Mutta varsinkin uusilta asuinalueilta jää kriteereihin toivomisen varaa. Kun kadun varrelle on rakennettu vain yksi taloyhtiö joiden asuntojen kauppahinnat webistä löytää, ei ole vaikea arvata minkä asuntojen hinnoista on kyse.

Tuntuu, että asunnonvaihtajat ovat unohtaneet kauppahintojen julkaisemisen olevan kaksiteräinen miekka. Siinä missä julkiset kauppahinnat parantavat ostajan asemaa, heikentää se myyjän asemaa ja mahdollisuutta saada myyntivoittoa asunto-osakkeistaan. Ja asuntokaupassa usein ollaan ostamassa uutta asuntoa vanhan tilalle. Vain osa ostajista on ensiasunnon ostajia. Eli se säästö mikä ostohetkellä mahdollisesti saadaan, menetetään vastaavaasti oman asunnon myyntihetkellä. No positiivisena vaikutuksena (toteutuessaan) voidaan pitää mahdollisesti hillitympiä asuntolainoja. Mutta pienentyneiden asuntolainojen mukanaan tuomat pienemmät korkotulot varmasti korvataan korkeimpina marginaaleina lainoissa.

Jos miettii muutoksen vaikutuksia pitkällä tähtäimellä, voisin kuvitella että
  1. Ihmiset eivät tule sallimaan asuntokauppojensa hintojen julkaisemista, ja siten palvelussa oleva tieto vanhenee varsin nopeasti
  2. Ihmiset alkavat välttää välittäjiä jotka antavat hintatiedot kysymättä asianomaisilta
  3. Ihmiset alkavat myymään asuntojaan itse, välttäen asunnonvälittäjien palveluita

Ehkä ministeriön ajatus asuntojen hintojen hillitsemisestä toteutuu uuden palvelun myötä - ja jos ei toteudu, niin ainakin voimme ruokkia sillä omaa uteliaisuuttamme ja naapurikateutta.

Annan palvelusta täydet nolla (0) pistettä niin ympäristöministeriölle kuin hintatiedot ilman asiakkaiden lupaa ilmoittaneille kiinteistönvälittäjille.

Minulle henkilökohtaisesti on varsin selvää, että niistä asuntokaupoista missä minä olen asianomaisena ei hintatietoja palveluun ilmoiteta.

torstai 26. heinäkuuta 2007

Vanhasen hallitus on avoimesti hiljaa

Suomi on kautta aikojen niittänyt mainetta maana, missä vaietaan sujuvasti kahdella virallisella kielellä. Viime vuosina (kun Neuvostoliiton ikeestä on melkein vapauduttu) olemme alkaneet puhua avoimuudesta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta. Kuten lehdistä saimme lukea, oli avoimuus Suomen johtavia teemoja kun saimme hetken kantaa EU puheenjohtajuuden viestikapulaa. Mutta se oli silloin (pari kuukautta sitten) ja nyt on nyt.

Matti Vanhasen toinen (ja ehkäpä viimeinen) hallitus päätti korjata Gulliverin harharetket avoimen kommunikaation vihreille niityille, ja rykäisi vaikenemiseen kylmät kuolaimet kaikille ministereilleen. Ensimmäinen naula arkkuun oli kielto kaikille ministereille vastata mihinkään (tai ainakaan Kauppalehden) kyselyihin. Ja toinen avoimuuden kukkanen paljastui vain muutamaa päivää myöhemmin, kun Paavo Väyrysen sydänleikkaus pyrittiin pitämään salassa (tai ainakaan siitä ei mitään kommunikoitu). Vaikka Väyrynen ei kenties Pohjois-Korean presidentin kaltaista ehdotonta koko kansan rakkautta nauttisikaan, on hän kuitenkin merkittävällä paikalla Suomen hallintojärjestelmässä. Ja sydänleikkaus on operaatio josta mielestäni voisi äänestäjille hieman avoimemmin kertoa.

On selvää, että Vanhanen pyrkii kommunikaatiopolitiikallaan välttämään Ruotsin hallituksen katastrofin missä ministerit joutuivat eroamaan kun heidän tv-lupa-asiat ja siirtolaistyövoimasotkut päätyivät julkisuuteen. Mutta onko vaikeneminen oikea tapa välttää katastrofeja? Olisiko parmpi valita ministeriketjuun sellaiset pelaajat jotka voivat avoimesti kertoa tekosiaan ja vastailla kysysmyksiin? Vai onko tilanne todella se, että ainoa tapa päästä polittiseen eliittiin ja päättäviin elimiin on huijata, valehdella, varastaa ja kiristää?

IPhone vastaan Nokia

Mikäs sen mielenkiintoisempaa keskustelua kuin Applen Iphone. Me eurooppalaiset saamme tätä herkkua odotella vielä jonkin aikaa, mutta se ei mediaa hidasta. Hypetys jatkuu entisenlaisena ja kyllähän Apple on palstatilansa ansainnut.

Tänään luin Talouselämän websivuilta artikkelin missä (mielestäni) vähäteltiin hieman Applen saavutusta Iphonella. Applen ilmoituksen mukaan se myi ensimmäisen parin päivän aikana (niin PÄIVÄN) noin 270 000 Iphonea. Talouselämän artikkeli keskittyi vertaamaan tuota lukua Nokian globaaleihin myyntivolyymeihin. On syytä kuitenkin pitää mielessä, että ao. vertailu on kaikkea muuta kuin relevantti. Ei Apple (vielä) kilpaile Nokian kanssa matkapuhelinmarkkinoista, mutta älypuhelinmarkkinoista kylläkin. Iphone on kohdistettu juuri samaan segmenttiin mihin Nokian Multimedia -yksikkö suoltaa omia "multimediatietokoneitaan". Eli jos Iphonen ja Applen suoritusta haluaisi vertailla oikeudenmukaisesti "apples with apples" (heh.... tässä pitäisi varmaan sanoa apples with nokias), niin viivalle asetetaan Nokian lippulaiva N95 sekä Applen matkapuhelinuutuus Iphone. Näiden välinen vertailu antaisi kenties paremman kuvan siitä mitä Apple on saanut Iphonellaan aikaan. Nokia julkaisee tuleksensa ilmeisestikin ensi viikolla, mutta tuotekohtaisia myyntilukuja ei taida julkisuuteen päästä. Eli tämä vertailu voidaan tehdä vain spekulatiivisilla numeroilla (Nokian suhteen).

Vaikka Nokia on meille suomalaisille ylpeydenaihe, ei meidän varmstikaan kannata työntää päätä pensaaseen ja toivoa, että kukaan ei huomaa mitä maailmalla tapahtuu. Sen lisäksi, että amerikkalaiset osaavat selvästi markkinoinnin jalon taidon, pitää tuossa tuottessakin olla jotain merkittävää. Ja kuten sanottu, julkisuuteen vahvistetu (tuo 270 000 myytyä Iphonea) on todella huima luku. Uskon, että mikä tahansa matkapuhelinvalmistaja olisi valmis vastaanottamaan melkein mille tahansa tuotteelleen Iphonen myyntiluvut.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Take away the take-away

Viime päivien suru-uutinen on ollut Gastronautin konkurssi. Gastronauttihan oli yritys joka toimitti (ainakin) keskustan ravintoloiden ruokia ihmisille kotiin. Muistan kun Gastronautti aloitti Helsingissä. Mielestäni liikeidea oli mitä mahtavin - ja suorastaan kadehdin yrityksen perustajaa niinkin loistavan mutta yksinkertaisen liikeidean oivaltamisesta (tosin se taisi olla tuonti-idea mutta siitä huolimatta...).

Mikä sitten sai kaikkien (lue vaikka kauppalehden blogeja) ylistämän liikeidean kaatumaan konkurssiin? Kyse oli palveluyrityksestä, ja tuotannon karatessa Suomesta ulkomaille lie palvelut ainoa kasvava liiketoiminnan ala Suomessa. Uskon, että tuohon konkurssiin voi löytää useita syitä, mutta listaan tässä muutaman mitä itselläni tuli mieleen:
  1. Suomessa ei ole riittävän suuria kaupunkeja. Ainoa kaupungin kriteerit täyttävä keskittymä on Helsinki.
  2. Me emme osaa käyttää palveluita, tai me emme suostu niistä maksamaan.
  3. Gastronautin palveluhinnat olivat liian korkeat. (11 euron minimiveloituksella sitä voisi melkein hakea ruuat taksilla itse).
  4. Me emme ole vielä valmiita maksamaan palveluista (tämä on syytä listata kaksi kertaa, koska se on niin keskeinen syy). Ainakaan emme suostu maksamaan sellaisista palveluista mitä itsekin pystymme tekemään.
Jotta Gastronautin kaltainen yritys kannattaa Suomessa, tulee kuljetushinta saada jotenkin naamioitua osaksi tuotteen hintaa. Tässä ongelma saattaa olla siinä, että ravintoloiden listahinnat on mm. webissä eikä Gastronautin kaltainen yritys saa helposti/mitenkään upotettua omia kuljetushintojaan ao. listoille. Kyllä lähipizzerian hinnasto pitää sisällään toimituskuluja, vaikka niitä ei Helsingin seudulla välttämättä kerrotakaan.

Mielenkiintoisena nyanssina mainittakoon, että täällä Tampereella en vielä ole löytänyt pizzeriaa joka toimittaisi pizzan "ilmaiseksi" kotiin. Tämä lie osasyy siihen, että en ole täällä asuessani syönyt kertaakaan tilauspizzaa. Toinen tähän vaikuttanut syy on se, että paikalliset pizzeriat eivät toimita listojaan postin mukana. Minä en edes tiedä mitä pizzerioita tässä lähellä on, jotka toimittaisivat kotiin. Toinen mielenkiintoinen löytö oli paikallisen (keskustan) kiinalalaisravintolan take-away hinnat. Listahinnat olivat jo mielestäni erinomaisen edulliset ruuan laatuun ja ravintolan sijaintiin nähden. Mutta take-away tarjous sai leuat lävähtämään selälleen: jos otat ruuan mukaasi hinnoista vähennetään 50%. Siinäpä hyvä markkinarako kuljetushintojen peittämiseen - kuljetusyrittäjä voi(si) pitää tuon toisen 50% kuljetuspalkkiona ja uskon, että asiakaskin olisi valmis maksamaan edullisen listahinnan jos saisi ruuan kotiinkuljetettuna. Minä ainakin maksaisin mielelläni.

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Onko tinkiminen soveliasta nykysuomessa?

Kuten kaikki tiedämme, Suomen valtio on pyrkinyt säädöksillään varmistamaan, että kaikki kansalaiset ovat tasapuolisessa asemassa - varallisuudeseta riippumatta. Eräs näistä tasa-arvon tavoitteista kohdistuu maksuvälineisiin. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus valita maksuvälineensä vapaasti eikä valittu maksuväline saa vaikuttaa tuotteen hintaan. Näinpä maksaessasi luottokortilla, pitää hinnan olla sama kuin maksaessasi käteisellä. Tai ainakin näin hinnat pitää säädösten mukaan ilmoittaa.

Mutta luottokorteissa on eroja. Visa ja MasterCard ovat verrattain edullisia kauppiaalle (eikä asiakkaiden vuosimaksutkaan päätä huimaa). Näillä korteilla tehdyistä ostoksista kauppias maksaa vain 1-2% luottokorttiyhtiölle. Mutta Diners Clubin kortti on jo eri asia - puhumattakaan American Expressistä. Näillä maksaessasi joutuu kauppias maksamaan yli 4% kaupan hinnasta luottokorttiyhtiölle. Eli ostaessasi 100 Euroa maksavan digiboxin Diners Cardilla, saa rahoista 4 euroa luottokorttiyhtiö ja 96 euroa menee kauppiaalle. Jos maksat käteisellä, menee kaikki 100 Euroa kauppiaan kassaan.

Vaikka meidät on koulutettu siihen, että kaupan hintalappu kertoo tuotteen oikean hinnan, on mielestäni käteismaksajan aina syytä kysyä josko kauppiaalla olisi mahdollisuutta laskea ostoksellesi käteishinta. Tämä ei tietenkään ole kovin mielekästä jos olet ostamassa kahdella eurolla banaaneja Siwasta, mutta kun ostoksen arvo nousee yli sadankin euron, on syytä olla hereillä. Ja jos ei alennusta tipu, niin välillä kannattaa viedä rahat johonkin toiseen kauppaan, vaikka joutuisit maksamaan tismalleen saman hinnan tuotteesta.

Tinkiminen ei siis ole vain soveliasta, se on KANSALAISVELVOLLISUUTESI.

Taksien aloitusmaksut nousevat

Johan tässä ehti ihmettelemäänkin, että eikö taksien aloitusmaksut nouse. Onhan polttoaineen hinta noussut, laskenut, noussut, laskenut, ... , suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten.

Aina kun puhutaan aloitusmaksuista, tulee mieleeni muuan hauska sattuma Helsingistä. Tämä ei valitettavasti / onneksi sattunut minulle, mutta kertojan ollessa minulle sukua, uskon tarinan olevan enimmäkseen totta. Eräänä talvisena viikonloppuyönä tarinan alkuperäinen kertoja nappasi itselleen taksin stadin keskustan joltain tolpalta. Luultavasti tuo tolppa oli aseman läheisyydessä. Kertoja oli matkalla kotiin "iltapalaverin" jälkeen. Koska palaverissa tarjoiltiin vain nesteitä (olutta ja muuta), oli kertojalle kerennyt nousemaan nälkä. Hän ajatteli pyytää taksia (kuten muutaman kerran aikaisemminkin) ajamaan Mannerheimintiellä olevan drive-in McDonaldsin autokaistalle - mittari päällä tietenkin. Kertoja ajatteli ostaa siitä lennosta itselleen hieman hiukopalaa ja jatkaa taksimatkaa kotiin ja syödä ruoka kotiin päästyään. Mutta taksikuskipa iski yllätyskoukun - hän ei suostunut autokaistalla jonottamaan edes mittari päällä. Jokainen minuutti minkä kuski kulutti asiakasta palvellen oli pois hänen seuraavalta asiakkaaltaan - tai paremminkin seuraavan asiakkaan aloitusmaksusta. Niinpä kertojan matka katkesi lyhyeen, ja hän joutui vaihtamaan taksia saadakseen ruokaa kesken matkaa. Muistaakseni kertoja ei maksanut tuota ensimmäisen taksin matkaa lainkaan, joten taloudellisesti tämä episodi ei tullut kertojalle kalliiksi, tappiot koettiin henkisellä puolella.

Mutta tarinassa piilee mielenkiintoinen suomalainen totuus: Taksikuskia ei kiinnosta kuljettaa asiakkaita pitkälle, sillä parhaat rahat saadaan aloitusmaksuista. Siispä ihannepoka onkin asiakas joka matkustaa stadin keskustasta Hakaniemeen noin kahden kilometrin matkan.

Pöyristyttävän kovat aloitusmaksut pitävät huolen siitä, että taksit pysyvät tyhjinä päivisin. Tavis ei taksiin eksy muuta kuin 3 promillen humalassa viikonloppuyönä. Maksavana taviksena olisi kiva välillä vaihtaa vapaalle ja helpottaa omaa elämäänsä sen verran, että kurvailee kotoa keskustaan taksilla, tunkkaisen ruuhkabussin sijaan. Mutta alle minuutin harkinta kyllä patistaa vielä bussipysäkille aikatauluja selaamaan.

Sitä on varmaan paljon laskeskeltu, kuinka paljon alemmat taksat lisäisivät taksien käyttöastetta, mutta suomalaisessa sisäänpäin kääntyvässä ja itseään henkitoreissaan pitävässä taloudessa taitaa optimaalinen taksa olla niin korkea kuin vain kehtaa pyytää.

Aina silloin tällöin kun hinnat nousevat selittämättömällä tavalla sitä toivoisi, että meillä Suomessa olisi riittävän aktiivinen ja uskottava kuluttajaliike joka masinoisi vaikka lakkoja herättämään päättäviä tahoja horroksesta. Ja minä en nyt puhu mistään paperialan- tai lennonjohtajien lakoista, vaan kansalaisten lakoista teemoilla: vietetään taksiton viikko, ei mennä elokuviin lainkaan tällä viikolla, ei osteta ruokia joiden hinta on kohonnut liikaa, ei mennä parturille joka ei siirtänyt ALV:n alennusta kuluttajahintoihin, jne.

lauantai 7. heinäkuuta 2007

Iphone lähtee halvalla

Meillä Suomessa vielä totutellaan operaattorien pyrkimyksiin pitää käyttäjät "hampaissaan". Vuosi sitten operaattorit kilpailivat verissäpäin asiakkaista halvoilla hinnoilla. Ilmaiset puheaikatarjoukset lähestyivät naurettavuuksia. Suomen salliessa 3G -puhelinten kytkykaupan, lakkasi hintakilpailu. Nyt puheluiden hinnat ovat alkaneet jopa nousta, ja näkyä mm. infalaatioluvuissa. Nyt kotimaiset operaattorit kilpailevat (olemattomilla) palveluilla ja puhelinpaketeilla.

Tämä operaattorimalli on kuitenkin ollut arkipäivää muualla maailmassa matkapuhelinten alkutaipaleelta lähtien. Iphonehan tuli myyntiin USA:ssa Cingularin valikoimaan - ja Cingular on yhä ainoa operaattori joka Iphonea myy. Iphonen hinta ei varsinaisesti ole mahdoton - 499 tai 599 USD ei ole kuin 350-450 euroa. Tuota jos vertaa vaikka Nokian lippulaivaan N95:een jota myytiin 749 eurolla, tuntuu Iphone suorastaan halvalta. Mutta Iphonen hinta piileekin operaattoriyhteydessä. Iphonen ostajan pitää tehdä vähintään 24kk sopimus, jonka minimikuukausiveloitus on 60 USD. Ja jos tosiaan Iphoneen pitää vaihtaa akku kerran tuon kahden vuoden aikana, alkaa kokonaisukustannus avautumaan. Tehdäänpä pieni laskutoimitus:
  • Iphone: 599 USD
  • akun vaihto: 70 USD+30 USD (30 tulee vaihtopuhelimesta, koska kuka haluaa olla 3 päivää ilman puhelinta)???
  • operaattorisopimus: 24 x 60 USD
= 2139 USD (tämän päivän kurssilla tuo on noin 1570 EUR).

En ole varma sisältääkö nuo ylläolevat hinnat paikallista ALV:a. USA:ssa kun on tapana ilmoittaa hinnat ilman ALV:a.

Eli tuo vaivaiset 440 Euroa maksava laite tulee maksamaan ostajalleen kahdessa vuodessa vähintään 1570 Euroa. Hinnasta voi sahata 70 Euroa pois, jos laitetta ei käytä (ja siten akun vaihtoa ei tarvitse tehdä).

Halpaa kuin saippua.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Iphonen kuherruskuukausi

Taitaa olla tasan viikko siitä kuin IPhone tuli USA:ssa myyntiin. Myyntiä edelsi ennen näkemätön rummutus ja hype. Ei voi muuta elektroniikkavalmistajat kuin kateellisena katsella kuinka Apple julkistaa tuotteen ja antaa sen jälkeen ns."teknologialeaderien" hoitaa markkinointi. Eipä kulunut päivääkään, ettei jostain olisi saanut lukea yli-innokkaiden kuluttajien kommentteja "jeesuspuhelimeksikin" ristityn matkapuhelimen luvatuista ominaisuuksista.

Rummutus meni jopa naurettavuuksiin. Kritiikittömät toimittajat hurrasivat kaikelle mitä Steve Jobs sanoi (tai jätti sanomatta). Omia suosikkejani olivat mm. kun Steve Jobs julkisti kehttäjäyhteisölle miten Iphoneen tehdään sovelluksia - vastaus oli Ajax, eli Iphoneen saisi tehtyä web-sovelluksia. (AJAX sovelluksia pitäisi pystyä käyttämään mistä tahansa selaimesta... Niin Nokian kuin LG:n tai Samsunginkin). Mutta eipä hätää, yleisö löysi tästäkin aiheen hurrata. Toinen mielenkiintoinen kommentti koski IPhonen verrattain vanhaa teknologiaa joka on kilpailijoista jäljessä jo julkistamishetkellä. Tämä käännettiin eräiden toimittajien kirjoituksissa "Applen nerokkuudeksi jättää kaikki turha pois ja kyvyksi tehdä niin yksinkertaisia laitteita, että kuka vaan osaa niitä käyttää".

Mutta turha se tietenkin on Iphonea haukkua - suomalaisena se on kovin helppo lähestymistapa - meillä kun on tuo Nokia. Kyllä totuus varmasti lienee se, että Iphone tulee ottamaan omassa segmentissään (älypuhelimet ja multimedia laitteet) tyrmistyttävän markkinaosuuden USA:ssa ja muutamissa Euroopan maissa (kuten Englannissa). Apple noussee Iphonen myötä Nokiaa suuremmaksi matkapuhelinyritykseksi USA:ssa.

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata lehdistöä ja kirjoituksia Iphonesta, kun kuherruskuukausi päättyy. Ensimmäisiä soraääniä alkaa jo kuulumaan liittyen esimerkiksi patterin kestoon ja vaihdettavuuteen - kuluttaja kun joutuu lähettämään puhelimen Applelle huoltoon kun patteri/akku pitää vaihtaa. Apple lupaa huollon kolmessa päivässä - ja sijaispuhelimen saa vaatimattomaan 30 USD hintaan. Niin - en tainnut muistaa mainita, että akunvaihto maksaa noin 70 USD.