Ei mennyt palkkakierros yrittäjien tai hallituksen mielestä ihan niinkuin kabineteissa juteltiin. Kävikin niin, että työntekijäpuoli onnistui rahastamaan kierroksella sievoisen korotuspotin. Vaikka työtaisteluissa mentiin jo riman altakin (Tehy), oli lopputulos työntekijän kannalta melko hyvä. Vaikka työnantajapuoli ja halllitus toisin yrittää uskotellakin, oli työntantajilla varaa korotuksiin. Jos ei olisi ollut, ei isoja korotuksia olisi tullut. Oma tunnelma kaiken tämän jälkeen on, että työntekijäpuoli vihdoin tajusi mikä työntekijän vastuu on palkoissa ja mikä on työnantajan: työnantajan tarkoituksena on maksaa mahdollisimman pieniä palkkoja ja sitä kautta maksimoida omat tulonsa (tai tuloksensa). Vastaavasti, työntekijän tehtävä on maksimoida oma tulonsa (tai henkilökohtainen tulos). Ja vaikka yllä oleva voi vaikuttaa hieman kärjistetyltä, niin asiat nyt vain ovat näin eikä siinä ole mitään pahaa. Työntekijän pitää ymmärtää myös se, että jos työntantaja ei pysty toimimaan kannattavasti, pitää työntantajan karsia menoja. Ja puolisosialistisessa Suomessa työn osuus on usein kohtuuttoman suuri ja työmarkkina joustava kuin kahden tuuman rautanaula. Niinpä näemme usein, ja luultavasti yhä kiihtyvässä määrin, YT -neuvotteluita, irtisanomisia ja lomautuksia.
Oikeastaan ainoa ongelma ylläolevassa on se, että kun toisaalla irtisanotaan, ei toisaalle synnykään välttämättä uutta työtä. Eli työntekijä joutuu helposti vaikeaan tilanteeseen jäädessään työttömäksi. Julkisuudessa kovasti puhutaan työvoimapulasta... Katsellessaan maan menoa PK-seudun ulkopuolelta, on tuota ongelmaa vaikea uskoa todeksi. Esimerkiksi Tampereen, joka on yksi suurimmista ja nopeiten kasvavista kunnista, työttömyysprosentti pyörii jossain 10 nurkilla. Eli joka kymmenes Tamperelainen työikäinen on vailla työtä. Mutta ehkä niitä työpaikkoja kannattaa jatkossakin perustaa Helsingin ympäristöön...
Ja Tehy -jupakasta vielä kaksi sanaa: toivon todella että Tehyn lakkoa johtanut Helena Laitinen-Pesola ei pääsisi eduskuntaan. Pahoin vain pelkään, että sairaanhoitajat pitävät Helenaa suurena sankarinanaan ja seuraavissa vaaleissa äänestävät hänet eduskuntaan äänivyöryllä. Näin sivusta katsojana pahaa tekee, että järjestön jäsenet saatiin agitoitua siinä määrin, että he olivat valmiita riskeeraamaan oman toimeentulonsa ja työpaikkansa. On päivänselvää, että Tehy:llä ei olisi ollut varaa ylläpitää sietämätöntä tilannetta missä järjestön toimesta olisi taattu irtisanoutuneiden toimeentulo. No, mikäs siinä jos uskoa piisaa.
Oikeastaan ainoa ongelma ylläolevassa on se, että kun toisaalla irtisanotaan, ei toisaalle synnykään välttämättä uutta työtä. Eli työntekijä joutuu helposti vaikeaan tilanteeseen jäädessään työttömäksi. Julkisuudessa kovasti puhutaan työvoimapulasta... Katsellessaan maan menoa PK-seudun ulkopuolelta, on tuota ongelmaa vaikea uskoa todeksi. Esimerkiksi Tampereen, joka on yksi suurimmista ja nopeiten kasvavista kunnista, työttömyysprosentti pyörii jossain 10 nurkilla. Eli joka kymmenes Tamperelainen työikäinen on vailla työtä. Mutta ehkä niitä työpaikkoja kannattaa jatkossakin perustaa Helsingin ympäristöön...
Ja Tehy -jupakasta vielä kaksi sanaa: toivon todella että Tehyn lakkoa johtanut Helena Laitinen-Pesola ei pääsisi eduskuntaan. Pahoin vain pelkään, että sairaanhoitajat pitävät Helenaa suurena sankarinanaan ja seuraavissa vaaleissa äänestävät hänet eduskuntaan äänivyöryllä. Näin sivusta katsojana pahaa tekee, että järjestön jäsenet saatiin agitoitua siinä määrin, että he olivat valmiita riskeeraamaan oman toimeentulonsa ja työpaikkansa. On päivänselvää, että Tehy:llä ei olisi ollut varaa ylläpitää sietämätöntä tilannetta missä järjestön toimesta olisi taattu irtisanoutuneiden toimeentulo. No, mikäs siinä jos uskoa piisaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti