Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntokauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuntokauppa. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. tammikuuta 2009

Asunnonvälittämisen tuskaa

Järki käteen; sekä myyjät, että ostajat. Asunnonvälittäjiltä ei järjen ääntä välttämättä näinä päivänä kuule.

Asunnonvälittäjät jatkavat myyjien usuttamista hinnanalennuksiin. Olen pari kertaa jo kirjoittanut siitä, kuinka asunnonvälittäjät tällä hetkellä puuhaavat asuntojen hinta-alea. Käytännössä katsoen kyse on ilmiöstä, missä välittäjät jatkuvalla syötöllä arvioivat, että asuntojen hinnat ovat pudonneet niin-ja-niin paljon, ja kuinka odotettavissa on vielä pudotusta x %. Kun kukin välittäjä on esittänyt ennustuksen riittävän monta kertaa julkisuudessa, voivat väittäjät alkaa käyttää omaa ennustettaan "totuutena" ja vääntömomenttina kun välityssopimuksia tehdään.

Tämä välittäjien taholta tapahtuva jatkuva hintojen dumppaaminen on vain ja ainoastaan välittäjien yritys saada asuntokauppa käyntiin - ja sitä kautta oma liiketoiminta normalisoitumaan.

Niinpä sanoisin, että asunnon myyjien kannattaa miettiä mikä tuntuu oikealta hinnalta omasta asunnosta. Oikeaa hintaa ei kannata välttämättä suhteuttaa siihen mitä asunnosta on aikanaan maksanut, vaan paremminkin siihen, mitä oma tavoiteasunto tällä hetkellä maksaa. Olennaista myyjän kannalta on tuo väliraha mitä pitää vanhan ja seuraavan asunnon väliin maksaa.

Ostajille ohjeistaisin, että ei kannata sokeasti luottaa mitä välittäjät julkisuudessa toitottavat. Polkuhintaan saat vain asuntoja joita myydään pakon edessä. Nämä polkuhinnat ovat lähempänä niitä alennusprosenttilukuja mitä asunnonvälittäjät lehdissä rummuttavat (10% viime vuonna ja 10% vielä tänä vuonna). Normaali asunnonvaihtaja tuskin tulee myymään sinulle unelmiesi asuntoa polkuhintaan. Mikäli asunnonvaihto ei ole pakko; on asunnon käyttöarvo myyjälle useimmiten korkeampi kuin polkuhinnan mukanaan tuoma "tappio".

Esimerkiksi: jos myyjä on muuttamassa toiselle paikkakunnalle, ei hänen välttämättä kannata ottaa nyt kymmenien tuhansien tappiota myymällä vanha asunto polkuhintaan. Kannattavampaa saattaa olla esim ottaa vuokra-asunto uudelta kotipaikkakunnalta ja pitää vanha asunto tyhjänä. Vuoden vuokra-asuminen vastaisi noin 10.000 euron hinnan alennusta. 20.000 hinnanalennuksen sijaan voi asua vuokralla kaksi vuotta (ja pitää kahta asuntoa). Mikäli myyjä pistää vanhan asuntonsa myynnin sijaan vuokralle, voi hinnanalennuksen sijaan asua vuokralla uudessa kotikaupungissa useita vuosia ilman mitään konkreettisia rahallisia menetyksiä.

Vuokralle laittaminen ei useimmiten ole erityisen houkutteleva ratkaisu, mutta kyllä se aina kymmenien tuhansien tappiot voittaa. Kun myymisen aika tulee, voi vanhan asunnon pintaremontoida (tarpeen mukaan) muutamalla tuhannella - ja asunto on sisältä taas uuden veroinen...

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Vuoden ensimmäinen hyvä uutinen

Kauppalehdessä oli tänään juttu Kiinteistömaailmasta ja siellä tapahtuneesta voimakkaasta välittäjien työpaikkojen vaihtumisesta. Rehellisyyden nimissä, itse uutinen oli ehkä enemmänkin surullinen, sillä Kauppalehden mukaan Kiinteistömaailman välittäjistä jopa 165 on hakeutunut uusiin töihin syksyn 2008 aikana. Syynä mikä muukaan kuin heikentynyt taloudellinen tilanne ja pysähtyneet asuntokauppamarkkinat.

Mutta tämä uutinen ei ollutkaan vain negatiivinen. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja tiesi kertoa, että asuntojen näytöissä on alkanut käydä taas väkeä loka-joulukuun totaalisen hiljaiselon jälkeen.

Uutisen loppukaneetin perusteella tätä voi hyvällä omallatunnolla sanoa tämän vuoden ensimmäiseksi hyväksi / positiiviseksi uutiseksi.

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Asuntojen hintatiedot julkisiksi

Valtion tuottamien web palveluiden kuumimpaan kärkeen nousi kesällä julkaistu asuntojen.hintatiedot.fi palvelu, johon muutamat vapaaehtoiset(?) asunnonvälittäjät ovat ilmoittaneet välittämiensä asuntojen hintatiedot. Hintatiedot on kerätty / ilmoitettu viimeisen vuoden ajalta. Palvelu on toivotettu tervetulleeksi ja julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan palvelu on ollut erittäin suosittu. Tämä on vähintäänkin luonnollista varsinkin ihmisille jotka ovat ostamassa asuntoa. Tietenkin kannattaa käydä tarkistamassa mitä asunnosta on maksettu ao. alueella. Ja jos ei muuta iloa palvelusta ole, niin se ainakin ruokkii perisuomalaista kateutta. Voipahan käydä tarkistamassa "mitä naapurin Pekka ja Eila saivat asunnostaan, hintapyyntö kun oli niin naurettava. "

Mutta palveluun liittyy muutama epäkohta. Ensimmäinen ongelma liittyy siihen, että takautuvasti julkaistuihin kauppahintoihin ei pyydetty myyjien tai ostajien lupaa. Luvan pyytäminen tulee varmasti osaksi kaikkia asunnonvälityssopimuksia. Mutta jo tehdyissä kaupoissa kyseistä lupaa ei kyselty.

Toinen epäkohta liittyy tietojen yksityisyydensuojaan. Ympäristöministeriö on tehnyt päätelmänsä siitä milloin asianomaisia ei pysty kaupoista yksilöimään. Ja usein tuo asetettu neljän myydyn asunnon raja ao. kadulta riittää. Mutta varsinkin uusilta asuinalueilta jää kriteereihin toivomisen varaa. Kun kadun varrelle on rakennettu vain yksi taloyhtiö joiden asuntojen kauppahinnat webistä löytää, ei ole vaikea arvata minkä asuntojen hinnoista on kyse.

Tuntuu, että asunnonvaihtajat ovat unohtaneet kauppahintojen julkaisemisen olevan kaksiteräinen miekka. Siinä missä julkiset kauppahinnat parantavat ostajan asemaa, heikentää se myyjän asemaa ja mahdollisuutta saada myyntivoittoa asunto-osakkeistaan. Ja asuntokaupassa usein ollaan ostamassa uutta asuntoa vanhan tilalle. Vain osa ostajista on ensiasunnon ostajia. Eli se säästö mikä ostohetkellä mahdollisesti saadaan, menetetään vastaavaasti oman asunnon myyntihetkellä. No positiivisena vaikutuksena (toteutuessaan) voidaan pitää mahdollisesti hillitympiä asuntolainoja. Mutta pienentyneiden asuntolainojen mukanaan tuomat pienemmät korkotulot varmasti korvataan korkeimpina marginaaleina lainoissa.

Jos miettii muutoksen vaikutuksia pitkällä tähtäimellä, voisin kuvitella että
  1. Ihmiset eivät tule sallimaan asuntokauppojensa hintojen julkaisemista, ja siten palvelussa oleva tieto vanhenee varsin nopeasti
  2. Ihmiset alkavat välttää välittäjiä jotka antavat hintatiedot kysymättä asianomaisilta
  3. Ihmiset alkavat myymään asuntojaan itse, välttäen asunnonvälittäjien palveluita

Ehkä ministeriön ajatus asuntojen hintojen hillitsemisestä toteutuu uuden palvelun myötä - ja jos ei toteudu, niin ainakin voimme ruokkia sillä omaa uteliaisuuttamme ja naapurikateutta.

Annan palvelusta täydet nolla (0) pistettä niin ympäristöministeriölle kuin hintatiedot ilman asiakkaiden lupaa ilmoittaneille kiinteistönvälittäjille.

Minulle henkilökohtaisesti on varsin selvää, että niistä asuntokaupoista missä minä olen asianomaisena ei hintatietoja palveluun ilmoiteta.