Kurja, kurjempi, talousuutinen

Nettilehtien perisynti on tehdä uutisia väkisin asiasta kuin asiasta. Juttuihin haastellaan "asiantuntijoita" ja vedetään toinen toistaan houkuttelevampia otsikoita. "Kun se kerran sanottiin netissä tai nettilehdessä, sen täytyy olla totta". Eikä kenenkään tarvitse seistä sanojensa takana kuin korkeintaan viikon - sitten tulee uusi uutinen, ja vanhat voidaan unohtaa.

Aikaisemmin tällä viikolla (siis eilen) oli taas uutinen Taloussanomissa Suomen tulevaisuudesta kun taloudellinen ahdinko vihdoin helpottaa. Ajan henkeen sopii se, että maalaillaan synkkiä näkymiä. Ihmiset seuraavat taloutta tarkemmin kuin koskaan ja reagoivat siihen liittyviin uutisiin ja spekulaatioihin voimakkaasti. Ja voimakkaat reaktiot tuovat lisää tuloja nettilehdille. Artikkelissa Tälläinen on Suomi laman jälkeen haastateltiin eri "asiantuntijoita", jotka tietenkin auliisti lausuivat mielipiteitään. Nyt luvassa oli pitkäkestoista rakenteellista työttömyyttä, työmarkkinoiden normalisoituminen kestää jopa toistakymmentä vuotta. Hurjimmat arviot heitettiin jopa kolmeenkymmeneen vuoteen.

Artikkelista motivoituneena kaivelin omia "muistiinpanojani" parin vuoden takaa... ja kuinka ollakaan, löysin samaisen lehden artikkelin. Silloin luvassa oli kärjistyvää työvoimapulaa. Eihän tässä tietenkään voi syyttää asiantuntijoita tai toimittajia siitä, että he eivät aavistaneet nurkan takana odottavaa talouden syöksyä. Mutta ihan puhtaita papereita tästä ei voi kuitenkaan antaa. Molemmissa artikkeleissa nimittäin sama Elinkeinoelämän Keskusliiton johtaja Jussi Mustonen perustelee näkemyksiään. Ja kuten arvata saattaa, molemmissa tapauksissa Mustosen näkemykset ovat linjassa ajan hengen kanssa. Kaksi vuotta sitten oli luvassa pitkäaikaista työvoimapulaa, mikä hidastaa jo talouden kehitystä. Nyt on luvassa pitkäaikaista työttömyyttä, mikä luultavasti sekin hidastaa talouden kehtitystä.

Minne katosi vielä kaksi vuotta sitten huolestuttanut suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen? Tämän viikon artikkelissa ei sivuttu lainkaan sitä tosiasiaa, että vuosien 1944-1950 ikäluokat, jotka olivat suhteessa sen jälkeisiin ikäluokkiin todella suuria, ovat nyt eläköitymisvaiheessa. Elon laskuopin mukaan noista suurista ikäluokista ensimmäiset vuosikerrat ovat jo poistuneet työelämästä - ja tahti jatkuu hurjana vielä vuoteen 2015.

Mutta hei, nyt ei ole trendikästä puhua muusta kuin kurjuudesta.

Teetä ja sympatiapisteitä lentäjien lakossa

Professori Vesa Puttonen tylytti tänään iltapäivälehdissä lentäjiä Finnairin lakkokiistassa. Puttosen mukaan Finnairin pitäisi irtisanoa kaikki lentäjät ja palkata tilalle ulkomailta kohtuupalkkaisia lentäjiä - Puttosen mukaan ammattitaitoiset lentäjät eivät tästä maailmasta lopu; varsinkaan kun koko lentoala on historiansa pahimmassa kurimuksessa.

SAK:n tuorehko puheenjohtaja Lauri Lyly riensi Kauppalehdessä tyrmäämään Puttosen näkemyksen. Jos ymmärsin Lylyn kommentoin oikein, hän olisi toivonut lentäjiä yleiseen työtehtosopimukseen. Luultavasti tämä olisi tarjonnut AY väelle paremmat mahdollisuudet tukilakkoihin.

Se mikä Lylyn kommenteissa oli hauskaa, oli hänen arvionsa, että yleisön tuki on tässä lakkoasiassa lentäjien puolella.

Hmmm. Siis mitä helvettiä? Näinkö irti SAK ja AY liike on todellisuudesta? Siis eikö SAK tunne mitä työtä tekevä, mahdollisesti irtisanottu, matalapalkkalainen lentäjien ongelmista ajattelee? Voi hyvät ystävät ja vihamiehet. Kyllä Lylyn lausunnot (kuin myös Urpilaisen letkautukset) enteilevät lopun alkua vasemmistoliikkeelle - ainakin jos nämä johtotähdet eivät saa ns. aktiansa kasaan. Odotellaan pari päivää, niin kohta nähdään (ja varmasti kuullaan) mitä lentoemännät ja muut Finnairin (ei niin hyvin palkatut) työntekijät ajattelevat lentäjien lakkoilusta.

Toivon vain, että tässä maassa vielä säilyy yritys nimeltä Finnair ja että sen toimiala on matkailu ja lentäminen. Itse olen saanut Finnairin jatkuvasta lakonuhasta tarpeekseni, ja ihan vähään eikaan en aio lentää sinivalkoisin siivin, vaikka lentää kyllä aion.

Pisteet kuitenkin Puttoselle päivän provosoivimmasta kommentista. Ja erityismaininta ehdottomasti SAK:n Lauri Lylylle päivän utopistisimmasta tukilausunnosta.

Olisiko aika lentäjien lakolle?

Lie melko yleisesti tiedossa, että maailmantalous on taantumassa, ellei peräti lamassa. Taloudella menee huonosti, ja se heijastuu niin liike-elämään kuin yksityiseen kulutukseenkin. Ensimmäisiä asioita missä yritykset säästävät on matkustaminen. Väitän, että yhdessä jos toisessakin yrityksessä on annettu tiukat ohjeet lentomatkustamisesta. Ja jatkuva irtisanomisten uhka vähentää väkisinkin yksityishenkilöiden intoa sijoittaa rahojaa lomamatkoihin.

Tämän taloudellisen takaiskun ovat joutuneet kokemaan monet lentoyhtiöt, Finnair mukaanlukien. Yleisesti tiedossa olevasta lamasta huolimatta Finnairin lentäjät ovat sitä mieltä, että työntekijäpuolen ei tarvitse joustaa kun työehdoista neuvotellaan. Mikäli lentäjät eivät saa haluamaansa, uhataan mennä lakkoon.

Vaikka lentäjät olisivatkin työehdoistaan oikeassa, en ole yhtään vakuuttunut, että nyt on oikea aika lakkoilla. Samaan aikaan kun ihmiset saavat potkuja ja lomatutuksia, on perin erikoista, että yhdellä alalla, jolla silläkin menee huonosti, voidaan lakkoilla.

Viime vuosina olen oppinut yhden asian: joka kevät ja joka syksy jossain päin Finnairia on päällä lakonuhka. Ja sattumoisin nämä ovat juuri ne ajat vuodesta kun minä haluan matkustaa ulkomaille - karkuun kurjanpuoleista säätä. Omalta kohdaltani olen ratkaissut ongleman siten, että en enää lennä Finnairilla, vaan suosin muita lentoyhtiöitä. Vaikka Finnair tarjoaa mielestäni varsin hyvää palvelua, en minä ole valmis riskeeraamaan omia lomasuunnitelmiani vain siksi, että kyseinen yritys on suomalainen. Silloin kun minä haluan lomalle, minä haluan lomalle. Onnea siis minulta vain sinne työtaisteluihin - minulta ei juurikaan irtoa myötätuntoa lakkoilulle.  Nyt kun riittävästi lakkoilee, niin kohta ei ole enää työtä mistä lakkoilla. Ja lentäjien tapauksessa kyse ei ole vain lentäjien työpaikoista, vaan koko Finnairin työpaikoista. Mutta luultavasti se ei muita haittaa - solidaarisuus on valttia, vaikka leipäjonossa.

Ei meillä Suomessa

Yksi viime viikkojen näkyvistä kansainvälisistä IT uutisista on ollut France Telecom -teleoperaattorin työntekijöiden äkillisesti noussut itsemurhien määrä. Ongelma on koettu Ranskassa niin suureksi, että asiaa on puitu ja lähdetty selvittämään ihan maan hallituksen tasolta. France Telecomissa on (lehdistön mukaan) työtahti ja taloudellinen paine noussut niin kovaksi, että osa työtekijöistä ei ole enää kestänyt painetta vaan moni on ajautunut itsemurhaan.

Tänään vastaavantyyppinen uutinen oli Taloussanomissa liittyen Rautaruukin työntekijöihin. Myös Rautaruukissa on Raahen tehtaalla useampi työntekijä päätynyt päättämään elämänsä oman käden kautta. Artikkelissa on esitetty myös epäilyksiä siitä, että itsemurhat liittyisivät vuorotöihin tehtyihin muutoksiin, mitkä työntekijät ovat kokeneet sietämättöminä.

En halua tässä syyttää Rautaruukkia mistään, enkä spekuloida siitä mistä mahdollinen itsemurha-aalto Raahessa on johtunut. Minusta on kuitenkin yllättävää kuinka nopeasti Rautaruukki on valmis kieltämään, että muutoksilla voisi olla yhteys itsemurhiin. Eihän tälläistä meillä voi tapahtua - ihan niinkuin Suomessa myydyssä pakastevihanneksissa ei pitänyt voida olla lasia. Tämänkaltaiset asiat ansaitsevat perinpohjaisen selvityksen. Mikään työ ei ole niin tärkeä, että sen takia kannattaisi elämästään luopua. Ja jos tässä nämä spekulaatiot itsemurhien ja työvuorojen kanssa osoittautuvat ammattiliiton neuvottelutaktiikaksi, voi minun mielestäni alkaa AY väen muilutukset rajan yli heti. Nämä ovat niin vakavia asioita, että niillä ei ole kenenkään syytä pelata minkäänlaista peliä - ei työnantajien eikä työntekijöiden.

Kulutusjuhlaa lamasuomessa

Onneksi viime aikoina on uutisointi vaihtanut hieman säveltä, eikä jokainen uutisten aihe sisällä sanaa lama tai taantuma. Onhan sävelen muuttumiseen tietenkin ollut jonkinverran aihettakin, kun useat yritykset Suomessa ja ulkomailla ovat raportoineet odotettua paremmista tuloksista. Viimeksiä tänään Kone ilmoitti, että edellisellä neljänneksellä meni yllättävän hyvin. Lisäksi muutamat kotimaiset yritykset ovat peruneet lomautuksia parantuneen tilauskannan takia.

En halua vähätellä, etteikö talous olisi kokenut melkoista kolausta viime vuoden ja tämänkin vuoden aikana. Mutta uutisointi tuntui olevan totaalisen irrallaan ihmisten arjesta. Vaikka uutiset sisälsivät lamaa enemmän kuin laki salli, näytti kotimarkkina toimivan kuitenkin kohtuullisen hyvin ja ihmiset kuluttivat lähes normaaliin tapaan. Väittäisin, että ainoa missä tapahtui muutos kulutuskäyttäytymisessä oli suuret hankinnat kuten asunnot, mökit ja autot. Mutta arkinen kulutus sujui lamasta huolimatta kuten ennenkin. Ravintalat ovat olleet täynnä entiseen malliin ja ulkomaan matkat ovat myyneet kuin häkä - ihan niinkuin ennenkin.

Bongasin Gigantin verkkosivuilta mainion uutisen Raision Megastoren avajaisista. Kysymys kuuluu: tätäkö on kurjuus lamasuomessa? Ja tämä ei sitten ollut paheuksuva kysymys. Mielestäni se on ollut loistavaa, että suomalaiset ovat uskaltaneet kuluttaa lähes entiseen malliin synkistä uutislähetyksistä huolimatta. Tämä homma olisi mennyt täysin puihin, jos kotimarkkina olisi halvaantunut 90 -luvun laman malliin.

Taantuman markkinalogiikkaa

Vuoden 2009 ensimmäinen vuosineljännes lähestyy loppuaan ja se tarkoittaa kvartaalitaloudessa sitä, että yritykset joutuvat antamaan tulosvaroituksia (jos siihen on syytä). Pian julkaistaan alkuvuoden tulokset mitä seurataan kautta maailman silmä kovana. Matkapuhelinala on kokenut kokonaisuutena kovia viime vuoden lopulta lähtien.

Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu tietenkin Nokiaan. Viime vuoden loppupuolella Nokian tontille (edullisempiin puhelimiin) rynnisti nälkäisiä kilpailijoita (kuten LG ja Samsung) jotka saivat selvää kilpailuetua Etelä-Korean valuutan devalvoinnista.

On yleisesti tunnettua, että Nokia on vahva halvoissa puhelimissa, ja viime aikoina tappiota markkinaosuuksissa on tullut juuri ns. älypuhelimissa. Volyymit ja tulos kuitenkin taotaan halvemmilla malleilla. Muista kilpailijoista LG ja Samsung kisaavat samantyylisellä valikoimalla Nokian kanssa. Motorola on kadonnut lähes kokonaan, ja suurin odotuksen aihe Motorolan suhteen on se, koska kyseinen yritys pistää lapun luukulle; tai koska joku ostaa sen pois.

Älypuhelin markkinoilla kilpailu on myös tiukkaa. Sony-Ericsson on valmistanut pääasiassa kalliimpia älypuhelimia, kuten myös pohjois-amerikkalaiset RIM ja Apple.

Viime viikolla Sony-Ericsson (siis älypuhelimiin keskittynyt valmistaja) ilmoitti ensimmäisen neljänneksen tappioden olevan odotettua suurempia ja kysynnän olevan odotettua vähäisempää. Tämän tulosvaroituksen seurauksena Nokian osake putosi NYSE:ssä 0.92 USD, eli noin -7.65%.

On erittäin mielenkiintoista, että Sony-Ericssonin tulosvaroitus laskettiin hyvin nopeasti ja suoraan Nokian osakekurssiin. Erikoista tämä on siksi, että Nokian vahvuudet ovat halpamalleissa. Nokiaa ja Sony-Ericssonia näinä päivinä yhdistää se, että molemmat ovat olleet matkapuhelinmarkkinoilla pitkään (Ericsson ainakin) ja molemmat ovat alunperin kotoisin pohjoismaista.

Sony-Ericssonin tulosvaroitusta ei sen sijaan laskettu juuri lainkaan Applen tai RIM:in osakkeisiin, vaikka nähdäkseni Apple ja RIM kisaavat yksinomaan samoilla älypuhelinmarkkinoilla minkä heikosta kysynnästä Sony-Ericsson varoitti.

Lamauutisia ja lamauutisia

Pääsin viime viikolla lomani aikana seuraamaan pienen tauon jälkeen amerikkalaista uutisointia ja paikallista aamutelevisiota.

Kuten arvata saattaa, oli taloudellinen lama ja taantuma näkyviä aiheita paikallisessa uutisoinnissa. Rehellisesti sanottuna yllätyin hieman maailmantalouteen liittyvien uutisaiheiden määrästä. Joskin, ehkä uutisointi ei keskittynyt niinkään maailmantalouteen, vaan pääasiallisesti yhdysvaltojen omaan taloustilanteeseen. Tämä on hyvin tyypillistä USA:ssa, keskitytään enimmäkseen oman maan asioihin, ja vähemmän muiden asioihin. (HUOM: tämä ei ole moite. Yhdysvallat on suuri, 300 miljoonan ihmisen, maa missä riittää uutisoitavaa ihan omasta takaa - ilman, että tarvitsee pitkin maailmaa etsiä raportoitavaa).

Myös Suomessa taantuma saa reilusti palstatilaa ja aikaa televisiossa. Mielenkiintoista oli kuitenkin huomata (taas) kunka erilaista uutisointi on. Suomalainen lamauutisointi pyörii hyvin paljon instituutioiden ja yritysten ympärillä. Talousuutisissa kerrotaan EKP:n koronlaskuista, Suomen valtionvelasta, yritysten konkursseista, -yt neuvotteluista ja -irtisanomisista. Uutisointi on siis hyvin persoonatonta, kylmää ja etäistä.

Vastaavasti yhdysvaltalainen tapa käsitellä taantumaa, lamaa ja sen seurauksia on hyvin ihmisläheinen. Televisiossa kerrottiin ja kästieltiin miten ihmiset voivat varautua lamaan, miten ihmiset voivat sopeutua taantumaan, miten selvitä muuttuvissa tilanteissa. Uutisointi ei juurikaan kattanut yksittäisten yritysten tai instituutioiden asioita (kuten irtisanomisia, tms). Keskuspankkia ei mainittu uutisissa kertaakaan. Pankkeja käsiteltiin vain siinä yhteydessä kun pohdittiin miten pankit tulevat vastaan yksittäisten ihmisten ongelmissa. (Yhdysvalloissa pankit eivät muuten jousta jos velallisella tulee ongelmia. Keskuspankin nollakorosta huolimatta ihmiset maksavat noin 5 prosentin korkoja pankeille lainoista).

No mitä sitten?

Uutisoinnin näkökannan erilaisuus tuo myös uutisiin hyvin erilaisen vireen. Siinä missä suomalainen uutinen on kylmä, kova, tunteeton ja asiapitoinen, on se myös lannistava, ylitsevyöryvä ja masentava. Vastaavasti USA:n uutisoinnissa aihe on sama, mutta pohjavire on positiivinen. Uutisointia kerrotaan ihmisten kannalta ihmisille ja annetaan ohjeita. Niinpä samasta uutisesta jää yhdysvalloissa merkittävästi toiveikkaampi, optimistisempi ja positiivisempi jälkimaku.

Ei siis ole ihme, että Yhdysvallat tulee nousemaan tästä(kin) taantumasta ensimmäisenä ja luultavasti voittajina. Kun rapakon tuollapuolen jo rakennetaan uutta ja parempaa huomista, kotisuomessa ja Euroopassa vielä vellotaan ongelmien keskellä ja masennuksen lannistamina.

Kun toimittaja lakkasi ajattelemasta

Näköjään kotimaiset tiedotusvälineet käyttäytyvät kuin lampaat. Tiedotusvälineet ovat ratkaisseet tuottavuusongelmansa toimimalla vain kaiunvahvistajina.

Takana ilmeisesti ovat ne ajat kun lehdistö tutki ja varmensi uutisiaan.

Nyt kiireisinä ja kustannustietoisuuden aikoina riittää, että ns. uutiset vain kaiutetaan omassa tiedotusvälineessä. Tästä saatiin hyvä esimerkki eilen, kun HS kirjoitti artikkelin ns. Lex Nokiasta. Tästä intoutuneena kaikki tiedotusvälineet uutisoivat sen, että HS uutisoi aiheesta. Onpa tosiaankin uutisia. Yksi "tutkii" ja toiset vain toistavat samaa uutista. Tämä on halpaa tämä.

Samassa hengessä voisin uutisoida, että

Internetuutissivusto (digitoday.fi) uutisoi, että Helsinginsanomat uutisoi, että matkapuhelinvalmistaja Nokia on nimettömien tietolähteiden mukaan painostanut jotain mitättömiä virkamiehiä.

Siinä lööppi huomiselle.

Uutisnikkareille (siis näille leikkaa-liimaa -työntekijöille) tilastot ovat mitä parahinta materiaalia. Tilastot ovat nimittäin herkullisia raflaavien uutisten lähteitä... Asuntojen hinnat ovat hyvä esimerkki tilastojen suorasta raportoinnista, ilman mitään analyysiä. Lehdistö joko pelkää tekevänsä tulkintavirheitä (kesällä myydään paljon jäätelöä, kesällä hukkuu enemmän ihmisiä kuin talvella; niinpä jäätelönsyönti lisää hukkumiskuolemia) tai sitten toimittajilla ei ole aikaa tai halua tulkita lukemaansa; he vain toistavat lukemaansa oman lehtensä nimissä. Viime viikolla uutisoitiin, kuinka asuntojen hinnat ovat "romahtaneet" kymmeniä prosentteja ja samalla asuntokauppojen määrät ovat romahtaneet kymmeniä prosentteja. Tämä on faktaa minkä voi uutisoida raflaavien otsikoiden toivossa sellaisenaan. Tai sitten toimittajat voisivat miettiä tilastojen syy-seuraussuhdetta. Uskallanpa väittää, että asuntokauppojen määrän jyrkkä lasku tarkoittaa sitä, että kauppoja ovat tehneet vain pakon edessä olevat myyjät (esim kahden asunnon loukussa olevat). Niinpä kun toteutuneiden kauppojen määrä on laskenut, ja kauppoja on tehty selkä seinää vasten; on kauppahinnat (ja jopa neliöhinnat) laskeneet tilastollisesti.

Niinpä, mikäli myyjät eivät myy polkuhintaan (kuin pakon edessä) voi seurata vain kaksi asiaa

1. asuntokauppa halvaantuu totaalisesti, kun ostaja ei saa kauppoja toivomallaan polkuhinnalla
2. ostajat joutuvat maksamaan asunnoista jatkossa ns. normaalia hintaa, kun polkukauppa kohteet poistuvat markkinoilta.
   

Asunnonvälittämisen tuskaa

Järki käteen; sekä myyjät, että ostajat. Asunnonvälittäjiltä ei järjen ääntä välttämättä näinä päivänä kuule.

Asunnonvälittäjät jatkavat myyjien usuttamista hinnanalennuksiin. Olen pari kertaa jo kirjoittanut siitä, kuinka asunnonvälittäjät tällä hetkellä puuhaavat asuntojen hinta-alea. Käytännössä katsoen kyse on ilmiöstä, missä välittäjät jatkuvalla syötöllä arvioivat, että asuntojen hinnat ovat pudonneet niin-ja-niin paljon, ja kuinka odotettavissa on vielä pudotusta x %. Kun kukin välittäjä on esittänyt ennustuksen riittävän monta kertaa julkisuudessa, voivat väittäjät alkaa käyttää omaa ennustettaan "totuutena" ja vääntömomenttina kun välityssopimuksia tehdään.

Tämä välittäjien taholta tapahtuva jatkuva hintojen dumppaaminen on vain ja ainoastaan välittäjien yritys saada asuntokauppa käyntiin - ja sitä kautta oma liiketoiminta normalisoitumaan.

Niinpä sanoisin, että asunnon myyjien kannattaa miettiä mikä tuntuu oikealta hinnalta omasta asunnosta. Oikeaa hintaa ei kannata välttämättä suhteuttaa siihen mitä asunnosta on aikanaan maksanut, vaan paremminkin siihen, mitä oma tavoiteasunto tällä hetkellä maksaa. Olennaista myyjän kannalta on tuo väliraha mitä pitää vanhan ja seuraavan asunnon väliin maksaa.

Ostajille ohjeistaisin, että ei kannata sokeasti luottaa mitä välittäjät julkisuudessa toitottavat. Polkuhintaan saat vain asuntoja joita myydään pakon edessä. Nämä polkuhinnat ovat lähempänä niitä alennusprosenttilukuja mitä asunnonvälittäjät lehdissä rummuttavat (10% viime vuonna ja 10% vielä tänä vuonna). Normaali asunnonvaihtaja tuskin tulee myymään sinulle unelmiesi asuntoa polkuhintaan. Mikäli asunnonvaihto ei ole pakko; on asunnon käyttöarvo myyjälle useimmiten korkeampi kuin polkuhinnan mukanaan tuoma "tappio".

Esimerkiksi: jos myyjä on muuttamassa toiselle paikkakunnalle, ei hänen välttämättä kannata ottaa nyt kymmenien tuhansien tappiota myymällä vanha asunto polkuhintaan. Kannattavampaa saattaa olla esim ottaa vuokra-asunto uudelta kotipaikkakunnalta ja pitää vanha asunto tyhjänä. Vuoden vuokra-asuminen vastaisi noin 10.000 euron hinnan alennusta. 20.000 hinnanalennuksen sijaan voi asua vuokralla kaksi vuotta (ja pitää kahta asuntoa). Mikäli myyjä pistää vanhan asuntonsa myynnin sijaan vuokralle, voi hinnanalennuksen sijaan asua vuokralla uudessa kotikaupungissa useita vuosia ilman mitään konkreettisia rahallisia menetyksiä.

Vuokralle laittaminen ei useimmiten ole erityisen houkutteleva ratkaisu, mutta kyllä se aina kymmenien tuhansien tappiot voittaa. Kun myymisen aika tulee, voi vanhan asunnon pintaremontoida (tarpeen mukaan) muutamalla tuhannella - ja asunto on sisältä taas uuden veroinen...

Lamauutisten hopeareunat

Kaikille on varmasti tullut selväksi, että maailmantalous ei ole historiansa vahvimmassa vedossa. Eri tiedotusvälineet ovat työntäneet tätä uutista kohta puolivuotta ilman taukoa. Meistä hölmöimmät katsovat ja lukevat uutisensa vielä useasta lähteestä, joten huonojen uutisten yliannostus on realiteetti: välillä hämärtyy mistä yt neuvottelusta milloinkin on kyse.

Mutta näitä samaisia uutisia voisi tarkastella toiseltakin kannalta... Tilanne voisi olla paljnkin huonompi. Otetaan esimerkiksi vaikka rakentaminen: siinä missä rakentaminen koki lähes täydellisen äkkipysähdyksen syksyn aikana, joutui työttömäksi vain jonkinverran suomalaisia rakentajia. EU:n myötä Suomeen virtasi viime vuosina enemmän ja enemmän rakentajia Virosta ja Puolasta, niinpä rakentamisen väheneminen ja sitä kautta työttömyys jyvittyi osittan ei-suomalaiseen työvoimaan. Kymmenen vuotta sitten koko työttömäksi jäänyt porukka olisi ollut suomalaisia.

Vastaavasti paperi-ja metsäteollisuus on ajanut toimintojaan Suomessa alas jo muutamia vuosia, niinpä nyt ei enää ole paljoakaan ihmisiä joita irtisanoa: suurin osa tuli potkittua pois jo viimeisen parin vuoden aikana.

Myös elektroniikkateollisuus karkasi kaukomaille jo viisi vuotta sitten, niinpä elektroniikan ja puolijohdealan synkät näkymät eivät kosketa niin montaa suomalaista kuin ehkä kymmenen vuotta sitten ne olisivat koskettaneet. Viimeisen viiden vuoden aikana ovat elektroniikkayritykset kilpailleet sillä kuka siirtää tuotantonsa halvimpaan maahan. Länsimaisten yritysten tuotanto on tapahtunut Kiinassa, Intiassa ja muissa Aasian halpatyömaissa jo useamman vuoden. Niinpä hiljentyneen elektroniikan kysynnän pitäisi koskettaa työvoiman näkökulmasta enemmän näitä kehittyviä talouksia kuin länsimaisia talouksia... niin sitä voisi ainakin kuvitella. Olisikin mielenkiitoista nähdä uutisia myös länsimaisten/suomalaisten yritysten lomautuksista ja irtisanomisista ulkomailla. Mutta eihän se ole uutinen jos kotimainen elektroniikan valmistaja irtisanoo tuhatviisisataa työntekijää Vietnamissa...