Teetä ja sympatiapisteitä lentäjien lakossa

Professori Vesa Puttonen tylytti tänään iltapäivälehdissä lentäjiä Finnairin lakkokiistassa. Puttosen mukaan Finnairin pitäisi irtisanoa kaikki lentäjät ja palkata tilalle ulkomailta kohtuupalkkaisia lentäjiä - Puttosen mukaan ammattitaitoiset lentäjät eivät tästä maailmasta lopu; varsinkaan kun koko lentoala on historiansa pahimmassa kurimuksessa.

SAK:n tuorehko puheenjohtaja Lauri Lyly riensi Kauppalehdessä tyrmäämään Puttosen näkemyksen. Jos ymmärsin Lylyn kommentoin oikein, hän olisi toivonut lentäjiä yleiseen työtehtosopimukseen. Luultavasti tämä olisi tarjonnut AY väelle paremmat mahdollisuudet tukilakkoihin.

Se mikä Lylyn kommenteissa oli hauskaa, oli hänen arvionsa, että yleisön tuki on tässä lakkoasiassa lentäjien puolella.

Hmmm. Siis mitä helvettiä? Näinkö irti SAK ja AY liike on todellisuudesta? Siis eikö SAK tunne mitä työtä tekevä, mahdollisesti irtisanottu, matalapalkkalainen lentäjien ongelmista ajattelee? Voi hyvät ystävät ja vihamiehet. Kyllä Lylyn lausunnot (kuin myös Urpilaisen letkautukset) enteilevät lopun alkua vasemmistoliikkeelle - ainakin jos nämä johtotähdet eivät saa ns. aktiansa kasaan. Odotellaan pari päivää, niin kohta nähdään (ja varmasti kuullaan) mitä lentoemännät ja muut Finnairin (ei niin hyvin palkatut) työntekijät ajattelevat lentäjien lakkoilusta.

Toivon vain, että tässä maassa vielä säilyy yritys nimeltä Finnair ja että sen toimiala on matkailu ja lentäminen. Itse olen saanut Finnairin jatkuvasta lakonuhasta tarpeekseni, ja ihan vähään eikaan en aio lentää sinivalkoisin siivin, vaikka lentää kyllä aion.

Pisteet kuitenkin Puttoselle päivän provosoivimmasta kommentista. Ja erityismaininta ehdottomasti SAK:n Lauri Lylylle päivän utopistisimmasta tukilausunnosta.

Olisiko aika lentäjien lakolle?

Lie melko yleisesti tiedossa, että maailmantalous on taantumassa, ellei peräti lamassa. Taloudella menee huonosti, ja se heijastuu niin liike-elämään kuin yksityiseen kulutukseenkin. Ensimmäisiä asioita missä yritykset säästävät on matkustaminen. Väitän, että yhdessä jos toisessakin yrityksessä on annettu tiukat ohjeet lentomatkustamisesta. Ja jatkuva irtisanomisten uhka vähentää väkisinkin yksityishenkilöiden intoa sijoittaa rahojaa lomamatkoihin.

Tämän taloudellisen takaiskun ovat joutuneet kokemaan monet lentoyhtiöt, Finnair mukaanlukien. Yleisesti tiedossa olevasta lamasta huolimatta Finnairin lentäjät ovat sitä mieltä, että työntekijäpuolen ei tarvitse joustaa kun työehdoista neuvotellaan. Mikäli lentäjät eivät saa haluamaansa, uhataan mennä lakkoon.

Vaikka lentäjät olisivatkin työehdoistaan oikeassa, en ole yhtään vakuuttunut, että nyt on oikea aika lakkoilla. Samaan aikaan kun ihmiset saavat potkuja ja lomatutuksia, on perin erikoista, että yhdellä alalla, jolla silläkin menee huonosti, voidaan lakkoilla.

Viime vuosina olen oppinut yhden asian: joka kevät ja joka syksy jossain päin Finnairia on päällä lakonuhka. Ja sattumoisin nämä ovat juuri ne ajat vuodesta kun minä haluan matkustaa ulkomaille - karkuun kurjanpuoleista säätä. Omalta kohdaltani olen ratkaissut ongleman siten, että en enää lennä Finnairilla, vaan suosin muita lentoyhtiöitä. Vaikka Finnair tarjoaa mielestäni varsin hyvää palvelua, en minä ole valmis riskeeraamaan omia lomasuunnitelmiani vain siksi, että kyseinen yritys on suomalainen. Silloin kun minä haluan lomalle, minä haluan lomalle. Onnea siis minulta vain sinne työtaisteluihin - minulta ei juurikaan irtoa myötätuntoa lakkoilulle.  Nyt kun riittävästi lakkoilee, niin kohta ei ole enää työtä mistä lakkoilla. Ja lentäjien tapauksessa kyse ei ole vain lentäjien työpaikoista, vaan koko Finnairin työpaikoista. Mutta luultavasti se ei muita haittaa - solidaarisuus on valttia, vaikka leipäjonossa.