Palkkamalttia eli palkan alennuksia

Viime viikkojen aikana muutamat kotimaiset yrittäjät ovat ehdottaneet, että kilpailukyvyn palauttamiseksi pitäisi suomalaisten suostua selviin palkanalennuksiin. Talouselämä -lehden artikkelin mukaan myös valtiovarainministeri Katainen on liittynyt palkanalentajien kuoroon. Baltiassa eräät yritykset ovat onnistuneet alentamaan työntekijöidensä palkkaa jopa 15%. Suomessa alennuksiin ovat taipuneet lentäjät.

Palkkoja leikkaamalla saatettaisiin helpottaa vientiyritysten ahdinkoa. Siis yritysten joiden liiketoiminta ei riipu kotimarkkinoiden ostokyvystä. Mutta kun palkkoja ruvetaan alentamaan kotimarkkinavetoisilla aloilla alkaa ongelmia ilmenemään. Palkan alennusta kun seuraa suora ostokyvyn alentuminen. Ja kun ostokyky alenee, on kuluttajalla kaksi vaihtoehtoa: joko hän vähentää kulutusta tai alkaa elää velaksi. Tämän hetken negatiivisessa taloudellisessa ilmastossa lie aika selvää kumpaan ratkaisuun kuluttaja päätyy - hän leikkaa kulutustaan. Ja mitä mahtaa valtionjohto uskoa, että vähentyneestä kulutuksesta seuraa? No siitä seuraa tietenkin lisää leikkauksia, sillä tuotantokustannukset on sopeutettava muuttuneeseen kysyntään. Niinpä ihmisten palkkoja pitää leikata lisää, tai sitten ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan. Mutta eihän se haittaa - vientiyritykset kun ovat saaneet kaipaamansa kustannustason alenemisen.

Mielestäni valtion johdon ja eduskuntalaitoksen ei pitäisi edes leikillään ehdotella palkkojen alentamisia ennenkuin ovat itse esimerkillään näyttäneet, että se on ihan normaalia, että palkkoja alennetaan. Kansanedustajat jopa voisivat alentaa palkkojaan ilman pelkoa nälästä tai lisävelasta. Se on selvää, että kansanedustuslaitoksen palkkojen alennuksella ei ole merkitystä Suomen kilpailukyvyn suhteen. Mutta kansanedustuslaitos edustaa kansaa ja antaa esimerkkiä - tai näin ainakin pitäisi olla. Mutta kansanedustajat eivät (toistaiseksi) ole olleet kovin kiinnostuneita leikkaamaan omia palkkoja tai etuisuuksia. Kysymys kuuluukin: miksi muiden ihmisten sitten pitäisi?

Nyt on pulaa työntekijöistä

Kuuntelin radiota jokunen kuukausi takaperin huvittuneena. En muista ohjelman nimeä, mutta jokin iltapäivän ajankohtaislähetys se oli kun töistä kotiin ajaessa radio soi autossa taustalla. Tiedotusvälineissä on jo jonkin aikaa päivitelty työvoimapulaa - tai osaajapulaa. Kuulemassani ohjelmassa haastateltiin mm. työministeriön tai työvoimatoimiston edustajaa aiheesta. Mutta totuushan tulee vasta yrittäjän suusta. Siis yrittäjän joka pyrkii pyyteettömästi tuomaan hyvinvointia koko kansalle. Muuan teollisuuden työllistäjä (pääkaupunkiseudulla) valitteli radiossa kovaan ääneen sitä, että hän ei tahdo löytää työntekijöitä. Itkuvirren seasta kuitenkin paljastui kenties hieman ristiriitainen viesti. Ongelma ei välttämättä ollutkaan työstä kiinnostuneiden määrä. Tai edes kyseiseen työhön kelpaavien ihmisten määrä. Ongelma olikin siinä, että kukaan näistä potentiaaleista työntekijöistä ei ollut kiinnostunut tekemään työtä työnantajan tarjoamalla palkalla. Minulta meinasi mennä kieli väärään kurkkuun. Olin joutua pysähtymään linja-autopysäkille jotta sain pyyhittyä kyyneleet silmistä. Nauroin niin makeasti.

Eihän tuossa ole kyse työvoimapulasta. Kyse on siitä, että työnantaja ei halunnut tai pystynyt maksamaan työstä sellaista palkkaa, että olisi saanut siihen osaavia tekijöitä. Ei se ole työvoimapulaa se - se on markkinataloutta missä kysyntä ja tarjonta tekee työtään. Eihän kukaan voi ottaa vastaan esimerkiksi sellaista työtä millä ei tule toimeen. On myönnettävä, että en tiedä mikä on teollisuuden vähimmäispalkka enkä tiedä kuinka suuri se on millään toimialalla. Mutta siitä olen aika varma, että minä en olisi valmis tekemään töitä vähimmäispalkalla.

Turha on purnata ansiosidonnaisesta päivärahasta. Ne ihmiset, jotka saavat ansiosidonnaista ovat siitä maksaneet. Sitä voi kutsua vaikka vakuutukseksi. Ei kukaan itke sitäkään, että varkauden uhriksi hankkii varastettujen tilalle uusia tavaroita vakuutusyhtiöltä saamillaan rahoilla... ei ansiosidonnaisessa päivärahasas ole mistään muusta kyse.

Ja mitä olen ICT alan rekrytointimarkkinoita seurannut (oman työnikin kautta): hakijoita on jokaiseen avoimeen paikkaan kymmeniä. Ja niistä kymmenistä päteviäkin on usein vähintään puolitusinaa. Eli tuossa valossa en ihmettele edes sitä, että osa rekrytoivista yrityksistä ei viitsi edes vastata kaikille hakemuksen lähettäjille...