torstai 16. elokuuta 2007

Kiinnostaisiko sinua kahden kuukauden kesäloma?

Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja nosti taasen esille OAJ:n huolen pätevien opettajien valmistumisesta. Keskustelunavauksen ajoitukseen varmasti antoi pontta palkkaneuvottelukierrokset. Kyllähän opettajienkin pitää saada lisää liksaa jos muutkin... Palkka tietenkin nostettiin erääksi suurimmista syistä siihen, että päteviä opettajia ei enää valmistu ammatteihin - ja kohta eläkkeelle siirtyy melkoinen joukko opettajia.

Mutta mistä ne opettajat oikein valittavat? Niillähän on kahden kuukauden kesälomatkin.

Itselläni sattuu olemaan aiheesta jopa omakohtaista kokemusta; valmistuinhan kansankynttiläksi kymmenkuntavuotta sitten. Tuolloin saman kurssiohjelman läpi kahlasi noin 15 matematiikan- ja tietotekniikan opettajaksi pyrkivää nuorukaista. Keskustelimme tietenkin usein valmistumisesta ja työllistymisestä opintojen jälkeen. Noista 15 opiskelijasta jotka ao. aineiden opettajiksi oli valmistumassa vain kaksi ilmoitti aikovansa harjoittamaan ammattia. Me muut kolmetoista olimme siellä ottamassa vain ammatillista vakuutusta. Valmistuttuani ajauduin liike-elämän palvelukseen. Valinta oli verrattain helppo - opettajalle maksetaan palkkaa vain noin puolet tämän hetken kuukausipalkastani. Itse asiassa sain jo opintojen aikaan IT alan kesätöistä saman verran palkkaa mitä valmistuneelle viranhaltijalle maksettiin. Ei tarvinnut miettiä uravalintaa - ei.

No, eihän sitä työtä pelkän palkan takia tehdä... Onhan se työn sisältökin jotain.
  • opettajalle vittuillaan päin naamaa luokassa.
  • opettajan työpäivä alkaa siihen aikaan kun lukujärjestys sanoo
  • opettajalla on kahden kuukauden kesäloma. Tosin se pitää kuluttaa itsensä kehittämiseen tai palkattomana (lomautettuna)
  • opettaja saa viettää päivänsä huonosti kasvatettujen lasten kanssa.
  • palkasta taisinkin jo mainita
Mutta eikös opettajan työ ole kutsumusammatti? Paskanmarjat. Kutsumustyöksi kutsutaan niitä ammatteja joista maksetaan kohtuuttoman huonosti. Sairaanhoitaja on kutsumusammatissa - lääkäri ei.

Kyllä saa opettajien palkoille ihmeitä tapahtua, jotta minä niihin hommiin rupean, vaikka pätevyys siihen onkin. OAJ ihan oikealla asialla -mutta valitettavan harvoin ja hiljaiseen ääneen.

Mutta ehkä me odottelemme siihen, että suuret ikäluokat ihan oikesti jäävät eläkkeelle, eikä niitä päteviä opettajia löydykään virkoja täyttämään. Onneksi senkin voi korjata luokkien kokoa kasvattamalla.

Ei kommentteja: