Suomalaiset suuret puolueet ovat kilpailleet viime vuosina lähinnä siinä, mikä puolueista olisi kaikkein eniten keskellä ja väritön. Nimensä perusteella Keskustapuolue lie johtopaikalla. SDP on ottanut pientä pesäeroa sitten omien hallitusvuosien. Urpilainen yrittää kovasti nostaa puolueensa kannatusta vasemmistolaisilla kommenteilla - mikä on juuri se mitä SDP:n pitäisikin tehdä. Se mikä Urpilaisen pyristelyistä tekee surullista on se, että SDP oli kuitenkin pitkään hallitusvastuussa ajamassa Suomea markkinatalouden syövereihin.
Kokoomus päätti koittaa omaa irtiottoa keskustalaisuudesta (en tarkoita tässä puoluetta) lanseeraamalla itsensä työn puolueeksi. Hyvittavaahan sekin oli, kun vasemmisto on ollut juuri työnteon asialla. Ei siinä mitään, kyllähän oikeistokin kannattaa varmasti työtä ja työntekoa - motivaatio tosin lienee työnantajan hyvinvointi eikä työntekijän.
Nyt tuntuu, että meidän poliittisen keskustalaisuuden viimeinen linnake - keskustapuolue haluaa eroon keskustaleimasta. Keskustan etulinjan ministerit ovat alkaneet jakaa lausuntoja siitä, kuinka hyvätuloisia pitää rankaista milloin minkäkin hyvän asian edestä. Mauri Pekkarin ehdottelee päivän lehdissä nyt, että hyvätuloisilla asetettaisiin yhteiskuntamoraalia vahvistava lisävero. Ei millään pahalla, mutta tuo kuulostaa siltä, kuin ehdotuksen takana olisi voinut olla itse Otto Wille Kuusinen.
Kyllä hyvätuloisia saa verottaa siinä missä huonotuloisiakin. Mutta kyllä ajatukset yhteiskuntamoraalia nostavista veroista tuntuu aivan uskomattomalta. Verotuksella harvemmin on korjattu moraalia - perinteisesti nousevat verot motivoivat ihmisiä etsimään tapoja kiertää verotusta. Hyvittavinta Pekkarisen ehdotuksessa oli se, että tällä moraalinkorotusverolla ei olisi valtion talouden kannalta mitään merkitystä. Kyse olisi siis puhtaasti hyvätuloisille annettavasta raipasta, koska heillä on hyvät tulot.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokoomus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. joulukuuta 2009
perjantai 31. lokakuuta 2008
Talouden asialla
Viime päivät ovat olleet taas jännittäviä talousrintamalla. Pörssikurssit ovat enimmäkseen nousseet, jyrkän alamäen jälkeen tietenkin. Kehtaisin melkein väittää, että vielä tullaan alas, ennen kuin varsinainen tasainen nousuvaihe alkaa.
Taloussoppaa ovat hämmentäneet kuitenkin erityisesti Suomen eturivin poliittiset vaikuttajat. Ensin eduskunnan puhemies Sauli Niinistö spekuloi, josko hallituksen kannattaisi lykätä verojen alentamista myöhempään. Niinistön suurin huoli oli siinä, että veroale ei päätyisi takaisin kulutukseen, vaan ennemminkin sukanvarteen. Ja sukanvarressa se raha ei pidä kotimaista taloutta liikkeessä. Niinistön kommentit eivät tietenkään olleet mieluisia hallitukselle, tai kuluttajille, jotka ovat ehkä odottaneet jo luvattuja veronkevennyksiä.
Paavo Lipponen avasi keskustelua myös omalta puoleltaan, ja oli avoimesti sitä mieltä, että ruuan ALV:n alentaminen on rahan heittämistä roskakoriin.
En ole ihan varma olenko Niinistön kanssa samoilla linjoilla, sillä kuluttajana sitä kovasti aina toivoo, että rahaa jäisi enemmän kuukaudessa omiin tarpeisiin. Mutta Lipposen ajatuksiin on helppo yhtyä. En niinkään ole ruuan hinnan alentamista vastaan, mutta olen täysin varma siitä, että kaikki ALV:hen kohdistuneet kevennykset päätyvät kaupan pohjattomaan kassaan, eikä suinkaan kuluttajan kukkaroon. Kaupan ala varmasti lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista... veroale päätyy heidän mukaan kuulemma lyhentämättömänä ruuan hintaan. Näin ehkä tänä vuonna, mutta mitenkä on ensi vuonna. Toisaalta ruua hinta on noussut viimeisen vuoden aikana niin paljon, että sitä voisi melkein pitää jo ennakkokorotuksena kaupan alan toimesta. Näin kauppa käärii paremmat tuotot riippumatta veroalesta. Mutta minulla ei ole epäilyksiä kaupan ahneuden määrästä. Jos veroa alennetaan, hinnat nousevat jollain verukkeella parin vuoden aikana sellaiselle tasolle, että ALV:n alennuksesta on jäljellä enää katkerat muistot.
Yksi viime viikon mielenkiintoisimmista uutisista oli kuitenkin Suomen pankin tilastot siitä, että asuntolainoja haetaan ja myönnetään entiseen tahtiin. Mikäs tässä nyt niin mielenkiintoista on? No tietenkin se, että samaan aikaan kiinteistövälittäjät kertovat, että asuntokauppa on käytännössä katsoen pysähtynyt. Eli näitä kahta tiedonlähdettä vertailemalla saa varsin ristiriitaisen kuvan talouden tilasta. Toisaalta asuntolainoja nostetaan kiihtyvään tahtiin, mutta asuntokauppoja tehdään merkittävästi vähemmän kuin aikaisemmin. Voisi kuvitella, että ihmiset käyvät nostamassa pankista asuntolainaa, mutta laittavat sen esimerkiksi sukanvarteen (pankkitilillehän rahaa ei uskalla laittaa :-)

Tunnisteet:
alv,
asuntojen hinnat,
asuntokaupa,
inflaatio,
kokoomus,
ruuan hinta,
sdp,
talous

maanantai 1. syyskuuta 2008
Verotusleikki
Surullista seurattavaa on kotimainen verokeskustelu. Kansanedustuslaitos (hallitus mukaanlukien) pelailee jotain ihmeellistä silmänkääntöpeliä, minkä ainoa tarkoitus on nostaa oman puolueen kannatausta näin kunnallisvaalien alla. Asiaa voisi tarkastella hieman karrikoiden seuraavasti:
- Ensin markkinajärjestöt sopivat suurista palkankorotuksista.
- Sitten yritykset siirsivät nousseet palkkakustannukset suoraan kuluttajahintoihin.
- Sitten valtio nosti polttoaineen verotusta.
- Pian tämän jälkeen polttoaineen maailmanmarkkinahinta kohosi noin 100%.
- Polttoaineen verotukseen ei kuitenkaan voinut koskea alaspäin, sillä näin oli sovittu EU kerhossa.
- Kuljetusala painii kurimuksessa, koska he eivät (vielä) ole onnistuneet kaikki siirtää noussutta polttoaineen hintaa omiin kuljetussopimuksiinsa.
- Kun tämä onnistuu, nousee kuluttajahinnat lisää.
- Tämän jälkeen nousi ruuan hinta. Naudan sisäfile maksaa tänä päivänä noin 350 markka / kilo.
- Kaikenkaikkiaan inflaatio laukkaa jossain 5% nurkilla.
- Kallis palkkaratkaisu nosti kuntien painetta nostaa verotusta.
- Nyt hallitus myöntää palkansaajille jopa 50 euron kuukausittaista veronalennusta
- Toisaalta, suurin osa kunnista tulee nostamaan kunnallisverotusta, joten se siitä 50 eurosesta.
Tunnisteet:
keskusta,
kokoomus,
kunnallisvaalit,
kunnallisverot,
sdp,
vasemmistoliitto,
veroale,
verotus

keskiviikko 13. elokuuta 2008
Kaikki Suomen keskustapuolueet
Niin se vain on, että meillä ei enää ole selviä puoluerajoja tai ideologiarajoja. Kaikki puolueet keskittyvät suosion maksimointiin - mikä on johtanut siihen, että kaikki ajavat kaikkien asiaa.
Siinä missä Kokoomus julistautui muutama vuosi sitten työväen puolueeksi (siis ajamaan työtä tekevien asioita) on SDP:n Urpilaisen sydämellä pienyrittäjät. Keskusta lienee ainoa joka on pysynyt tiukasti keskellä. Kokoomus siis halusi kosiskella myös työntekijöitä saadakseen ääniä. Ja nyt Oppositio-Urpilainen haluaa suojella pienyrittäjiä pitämällä kaupat kiinni jatkossakin sunnuntaisin.
Parhaiten linjansa on ehkä pitäneet Keskusta joka yhä ajaa maanviljelijöiden (ja muiden maaseudun elinkeinojen) asiaa, sekä Vihreät, jotka ajavat luonnon arvoja. Vasemmistoliittokin on ottanut selvän pesäeron kommunisteihin, ja siirtynyt harppauksin kohti SDP:tä ja poliitiikan puolueetonta keskustaa.
Jos kysyisin, uskon, että näistä puolueista kaikki olisivat myös minun asialla... Eikä siinä kai mitään pahaa ole. Kyse on vallasta mitä äänestäjät ja kannattajat tuovat mukanaan. Kukapa ei haluaisi olla päättämässä maan asioista ja saada nimeään historian kirjoihin?

politiikka,
sdp,
vasemmistoliitto,
vihreät

tiistai 12. elokuuta 2008
Kuka ansaitsee tuloverohelpotukset?
SDP:n uusi puheenjohtaja on ottanut aktiivisemman oppositiojohtajan roolin. Urpilainen on ottanut hampaisiinsa oikeistohallituksen suunnitteleman (ja lupaaman) veroalen. Urpilainen syyttää oikeistoa siitä, että kokoomus ja keskusta ajavat veroalea omille kannattajilleen.
Urpilainen on ihan oikealla asialla. Oppositiopuoleen johtajana hänen tehtävänsä ja roolinsa on pitää meteliä omien kannattajiensa asioista. Lisäksi opposition velvollisuus on olla eri mieltä hallituksen polittikasta. Eli Urpilainen ansaitsee vähintään kahdeksan pistettä metelistään.
SDP (lukemani mukaan) on syyttänyt hallitusta mm. omien kannattajiensa suosimisesta veroalessa. Mutta hetkinen ... eikös hallituspuolueiden tehtävä ole ajaa hallituspuoleiden kannattajille tärkeitä asioita. Samassa kun SDP syyttää kokoomusta ja keskustaa omien kannattajiensa etujen ajamisesta - pyrkii SDP vastaavasti ajamaan omiaan. Vai kenen edun ajamista on yrittää saada hallitusta kohdentamaan veroale alempiin tuloluokkiin (perinteisiin vasemmistopuolueiden kannattajiin)?

perjantai 30. toukokuuta 2008
Kuka bloggaa ja kuka ei
Vieläkö muistat viime eduskuntavaalit? Muistelin lämmöllä kun tutkiskelin nettiä eduskuntavaalien alla ja etsin sieltä tietoa mitä ehdokkaat ovat asioista mieltä Kaikki ehdokkaat bloggasivat. Netti oli tulvillaan mielipiteitä ja kirjoituksia - edustajaehdokkaat kilpailivat nettikansan huomiosta. Nyt vaaleista on jo toista vuotta kulunut...
Niinpä aloin miettimään, että kukahan näistä aktiivisista eturivin poliitikoista bloggaa yhä... Jyrki Kasvi tietenkin, Jyrki luultavasti kertoi kolleegoilleen, että nettiinkin voi kirjoittaa mielepiteitään. Juu, Oras Tynkkynenkin näyttää vielä kirjoittavan - mutta Oraskin on vihreä ja lisäksi nuori kaveri. Soininvaaran Osmokin bloggaa - en tosin ole varma vieläkö Osmo on eduskunnassa - jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että Osmo jättäytyi pois. Okei, vihreät bloggaa. Mutta kuten Jyrkin suhteenkin jo sanoin, se kuuluu jo melkein ideologiaan.
Entäs sitten kolmen suuren joukosta... Matti Vanhanen bloggaa yhä. Ei Matin kirjoittelua ehkä ihan blogiksi voi sanoa... kirjoittelu on yhtä värikästä kuin pääministeri itsekin. Lisäksi Matti varoo kertomasta mitä mieltä hän on asioista. Eli Matin kirjoitukset ovat lyhyitä ja kuivia. Mutta kyllä pääministeri kirjoituksistaan pari pistettä saa. Claes Andersson - jep, boheemi vasuri kirjoittaa aktiivisesti. En ole juurikaan yllättynyt, sillä Claesin habitus jo sanoo, että hän bloggaa. Hei, Ilkka Kanervakin julkaisee juttujaan netissä. Ei nyt niin älyttömän aktiivisesti, mutta kuitenkin. Sauli Niinistö ... heh, Saulin viimeinen kirjoitus oli vaalien jälkeisenä päivänä. Sauli on selvästi nettieläin, eikä blogi ollut suinkaan vain osa vaalikampanjaa (sarkastinen kommentti). Uusi ulkoministeri Alexander Stubb viihtyy verkossa - ja tuntuu jopa kirjoittavan fiilispohjalta pohdintoja eikä vain valtion virallista kantaa.
Demarit, minkähän siellä kulkee? Heinäluoma yllättää ja kirjoitteleepi nettiin aktiivisen tuntuisesti - pisteitä myös Eerolle. Hitto soikoon, Liisa Jaakonsaarikin bloggaa...
Pikainen tarkistus yllättää positiivisesti. Moni etulinjan poliitikko tuntuu jatkavan nettikirjoittelua vaalikauden ulkopuolellakin. Vai onko taas tulossa jotkut vaalit, kuten kunnallisvaalit?

bloggaaminen,
eduskunta,
keskusta,
kokoomus,
kunnallisvaalit,
sdp,
vaalit,
virheät

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)