Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2009

Sopeutumiseläkettä minullekin

Minullakin nelikymppiset lähestyy kovaa vauhtia. No, jokunen vuosi tässä vielä on kärsittävänä ennenkuin saavutan tuon odotetun eläkeiän. Ajattelin noudattaa noudattaa Vihreiden kansanedustaja Janina Anderssonin viitoittamaa tietä ja jäädä eläkkeelle 40 vuoden iässä.

Koska me kaikki Suomessa olemme tasa-arvoisia oletan, että myös minä voin alkaa nostamaan sopeutumiseläkettä nelikymppisenä, ihan kuin kansanedustajatkin. Vaikka en varmaan ihan Anderssonin 4000 euron summaan pääsekään, niin uskon, että tulen toimeen omalla eläkkeelläni - varsinkin jos se on kertynyt samalla tavalla kuin kansanedustajilla.

On muuten vähän helvetin erikoista että kansanedustajat voivat itse äänestää oman palkkansa, he määräävät (hallituksen ehdotusten pohjalta) muille kansalaisille yhä korkeampaa eläkeikää, ja samalla itse voivat jäädä eläkkeelle jo nelikymppisinä. Muut kansalaiset voivat toki lopettaa työskentelyn jo 40 vuoden iässä, mutta eläke alkaa juoksemaan vasta 65 vuoden iässä.

Hihkaise ihmeessä jos sinusta tuntuu, että joku ylläolevassa kuvauksessa ei ole ihan oikein.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Kaikki Suomen keskustapuolueet

Niin se vain on, että meillä ei enää ole selviä puoluerajoja tai ideologiarajoja. Kaikki puolueet keskittyvät suosion maksimointiin - mikä on johtanut siihen, että kaikki ajavat kaikkien asiaa.

Siinä missä Kokoomus julistautui muutama vuosi sitten työväen puolueeksi (siis ajamaan työtä tekevien asioita) on SDP:n Urpilaisen sydämellä pienyrittäjät. Keskusta lienee ainoa joka on pysynyt tiukasti keskellä. Kokoomus siis halusi kosiskella myös työntekijöitä saadakseen ääniä. Ja nyt Oppositio-Urpilainen haluaa suojella pienyrittäjiä pitämällä kaupat kiinni jatkossakin sunnuntaisin.

Parhaiten linjansa on ehkä pitäneet Keskusta joka yhä ajaa maanviljelijöiden (ja muiden maaseudun elinkeinojen) asiaa, sekä Vihreät, jotka ajavat luonnon arvoja. Vasemmistoliittokin on ottanut selvän pesäeron kommunisteihin, ja siirtynyt harppauksin kohti SDP:tä ja poliitiikan puolueetonta keskustaa.

Jos kysyisin, uskon, että näistä puolueista kaikki olisivat myös minun asialla... Eikä siinä kai mitään pahaa ole. Kyse on vallasta mitä äänestäjät ja kannattajat tuovat mukanaan. Kukapa ei haluaisi olla päättämässä maan asioista ja saada nimeään historian kirjoihin?