Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. lokakuuta 2009

Kun poliitikolla ei ole mitään sanottavaa

Olenpahan joskus aikaisemminkin pöyhäissyt aihetta - eli poliitikkojen bloggaamista. Selailin taas lämpimikseni blogilista.fi:n politiikka aiheisia blogeja. Päällisin puolin näytti siltä, että maassa on paljon ihmisiä jotka haluavat kirjoittaa politiikasta. Ja sehän on hyvä asia; kun yhteisistä asioista kirjoitetaan antaa se uskoa, että jotakuta nämä yhteiset asiat myös kiinnostavat.

Tarkempi tarkastelu kuitenkin latisti tunnelmaa kummasti. Tuntui, että vähintään puolet blogeista oli vaaliblogeja - eli blogeja, jotka on perustettu vaalien alla kun kampanjapäällikkö on sanonut, että jotkut ihmiset käyttävät internettiä. Plussaa saavat kuitenkin monet eturivin poliiitikot, jotka ovat ottaneet blogin säännölliseksi tavaksi kommunikoida omia ajatuksiaan kansalaisille - jopa vaalikiireiden ulkopuolella. Mutta näytti siltä, että varsinkin ehdokkaat, jotka eivät päässeet vaaleissa läpi, ovat hylänneet omat bloginsa varsin pian vaalien jälkeen. On aika erikoista, että poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivinen ihminen, joka oikeasti olisi kiinnostunut hoitamaan asioita, ja jolla oikeasti on omia ajatuksia, ei ole kuitenkaan valmis jakamaan ajatuksiaan muuten kuin vaalien alla. Miksi minun pitäisi uskoa ehdokasta, joka pistää pari kuukautta ennen vaaleja blogin, missä hän kertoo ajatuksiaan? Jos minä olen kiinnostunut politiikasta, tai jonkin ihmisen ajatuksista, niin enkö minä haluaisi lukea niitä ajatuksia pitkin vuotta?

Tai ehkä se on vain niin, että poliittisesti aktiivisilla ihmisillä ei ole mitään sanottavaa muuta kuin juuri vaalien alla?

lauantai 10. lokakuuta 2009

Vaalimainokset pois televisioista

Hah... pohtivat nyt, että pitäisikö vaalimainokset kieltää televisiosta. Ilmeisesti johtopäätelmän alkupäässä on julkisuudessa vellova vaalirahakohu. Johtopäätelmä kulkee käsittääkseni niin, että ehdokkaat tarvitsevat suuren vaalibudjetin voidakseen mainostaa televisioissa - tv mainonta kun on suhteellisen kallista. Niinpä vaalimainosten kieltäminen telkkarissa poistaisi ehdokkailta tarpeen saada kasaan suuri vaalikassa. Minä jään miettimään pitäisikö tässä itkeä vain nauraa... Taidan kääntyä itkun puolelle.

MTV3 ilmoitti, että mikäli vaalimainonta kielletään, se ei tule lähettämään lainkaan vaalikeskusteluita omalla kanavallaan. Ja pienen pohdinnan seurauksena, MTV3:n uhkaus on ihan ymmärrettävä. Miksi lähettää ohjelmaa mihin kukaan ei halua ostaa mainostilaa? Sitä kutsutaan tappiolliseksi liiketoiminnaksi, mitä mikään kaupallinen - voittoa tavoitteleva - yhtiö ei halua.

Pienen jatkomietinnän seuraksena huomaa, että tämä vaalimainoskielto -ehdotus on mitä mainioin. Samalla kun ehdokkaat ei enää tarvitse paljoa rahaa (uskokoon ken tahtoo), ja kaupalliset kanavat ei enää lähetä vaaliohjelmia, syntyy YLE:lle taas uusi tärkeä rooli, vaalikeskusteluiden ainoana tuottajana. Näin kieltämällä ja rajoittamalla hieman kaupallista ja kapitalistista toimintaa saadaan näennäisesti uusi hyvä syy laajentaa "hieman sosialistishenkistä" Yleisradiota.

Eihän tämmöisen tärkeän tehtävän vastuunkantajan budjettia voi pienentää. Ei missään tapauksessa. Siinä missä voittoa tavoittelevat yhtiöt ovat huonon taloudellisen tilanteen seurauksena pakotettuja vähentämään työntekijöitä ja leikkaamaan kaikissa mahdollisissa paikoissa, voi Yleisradio kasvattaa menojaan.
Se mitä media nyt tekee on juuri se, mitä median pitääkin tehdä: tutkia, penkoa, tonkia, selvittää ja tiedottaa.
Koko vaalirahakohu on jokseenkin naurettava. On luonnollista, että tukijat (oikeiston tapausessa kaupalliset ja vasemmiston tapauksessa AY liike) tukee heidän etujaan ajavia poliitikkoja ja puolueita. Se on selvää, että kukaan ei anna rahaa ilman vastinetta. Mikäli vastine on suora ja konkreettinen (kuten vaikka kaavoitus) voidaan varmasti puhua jurirdisesti lahuksesta. Ja se mitä media nyt tekee on juuri se, mitä median pitääkin tehdä: tutkia, penkoa, tonkia, selvittää ja tiedottaa. Kaikilla kansalaisilla tulisi olla joinkinlainen medianlukutaito, minkä avulla ihminen voi selvittää itselleen onko uutisoinnissa kyse ajojahdista vai uutisoinnista.

Loppuun henkilökohtainen vetoomus: Älkää rajoittako rahan liikettä teennäisillä säädöksillä ja rajoituksilla. Terveen ja kasvuvoimaisen talouden taustalla on aina "vapaasti" liikkuva raha. Tämä talouden taantuma on hyvä osoitus siitä minkälaisia seuraksia sillä on kun raha lakkaa liikkumasta. Laman varmasti synnytti yliliberaali ja valvomaton pankkisektori, mutta laman keston ratkaisee se, kuinka vapaasti talouden sallitaan kasvaa - eli kuinka vapaasti raha pääsee liikkumaan.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Kuka bloggaa ja kuka ei

Vieläkö muistat viime eduskuntavaalit? Muistelin lämmöllä kun tutkiskelin nettiä eduskuntavaalien alla ja etsin sieltä tietoa mitä ehdokkaat ovat asioista mieltä Kaikki ehdokkaat bloggasivat. Netti oli tulvillaan mielipiteitä ja kirjoituksia - edustajaehdokkaat kilpailivat nettikansan huomiosta. Nyt vaaleista on jo toista vuotta kulunut...

Niinpä aloin miettimään, että kukahan näistä aktiivisista eturivin poliitikoista bloggaa yhä... Jyrki Kasvi tietenkin, Jyrki luultavasti kertoi kolleegoilleen, että nettiinkin voi kirjoittaa mielepiteitään. Juu, Oras Tynkkynenkin näyttää vielä kirjoittavan - mutta Oraskin on vihreä ja lisäksi nuori kaveri. Soininvaaran Osmokin bloggaa - en tosin ole varma vieläkö Osmo on eduskunnassa - jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että Osmo jättäytyi pois. Okei, vihreät bloggaa. Mutta kuten Jyrkin suhteenkin jo sanoin, se kuuluu jo melkein ideologiaan.

Entäs sitten kolmen suuren joukosta... Matti Vanhanen bloggaa yhä. Ei Matin kirjoittelua ehkä ihan blogiksi voi sanoa... kirjoittelu on yhtä värikästä kuin pääministeri itsekin. Lisäksi Matti varoo kertomasta mitä mieltä hän on asioista. Eli Matin kirjoitukset ovat lyhyitä ja kuivia. Mutta kyllä pääministeri kirjoituksistaan pari pistettä saa. Claes Andersson - jep, boheemi vasuri kirjoittaa aktiivisesti. En ole juurikaan yllättynyt, sillä Claesin habitus jo sanoo, että hän bloggaa. Hei, Ilkka Kanervakin julkaisee juttujaan netissä. Ei nyt niin älyttömän aktiivisesti, mutta kuitenkin. Sauli Niinistö ... heh, Saulin viimeinen kirjoitus oli vaalien jälkeisenä päivänä. Sauli on selvästi nettieläin, eikä blogi ollut suinkaan vain osa vaalikampanjaa (sarkastinen kommentti). Uusi ulkoministeri Alexander Stubb viihtyy verkossa - ja tuntuu jopa kirjoittavan fiilispohjalta pohdintoja eikä vain valtion virallista kantaa.

Demarit, minkähän siellä kulkee? Heinäluoma yllättää ja kirjoitteleepi nettiin aktiivisen tuntuisesti - pisteitä myös Eerolle. Hitto soikoon, Liisa Jaakonsaarikin bloggaa...

Pikainen tarkistus yllättää positiivisesti. Moni etulinjan poliitikko tuntuu jatkavan nettikirjoittelua vaalikauden ulkopuolellakin. Vai onko taas tulossa jotkut vaalit, kuten kunnallisvaalit?