Näytetään tekstit, joissa on tunniste veroale. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veroale. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. lokakuuta 2009

Romutusrahaako? Turha luulo

Tänään uutisoitiin ainakin muutamassa mediassa, kuinka Suomi joutuu tiukan paikan eteen EU tasolla sovittujen päästövähennysten takia. Suomessa kun autokanta tuntuu vanhenevan jatkuvasti, eikä siten vanhat saastuttavat koslat korvaudu vähäpäästöisillä autoilla. Muutama verkkomedia ennakoi, että Suomessakin on pian edessä autokannan pakkouusiminen romutusporkkanoiden avulla. Saksassahan sikäläistä autoteollisuutta tuettiin hyvittämällä vanhan auton romuttamisesta muutamalla tuhannella eurolla. Saksan tapauksessa tämä oli ihan hyvin perusteltua - heillä kun on tuota kotimaista tuotantoa mitä kannatti tukea jo työllisyyden takia.

Miksei vastaava onnistu Suomessa? Heti kättelyssä mieleen tulee ainakin kolme asiaa, mitkä puhuvat tätä vastaan.
  1. Suomessa ei ole autoteollisuutta, mitä kannattaisi verovaroin tukea. Romutusrahat olisivat suora tulonsiirto Suomesta ulkomaille. 
  2. Suomalaiseen veropolitiikkaan ei yksinkertaisesti sovi veroporkkanat. Romutusrahan sijaan päästöjen vähentäminen onnistuu polttoaineverojen tuntuvalla korotuksella. Nostamalla polttoaineiden hinnat riittävän korkeiksi saadaan liikennemäärät vähenemään ja sitä kautta vaadittavat päästövähennykset
  3. Kuten kohdassa kaksi todettiin, kannustaminen ei sovi suomalaiseen veropolitiikkaan. Tämä nähtiin mm. kotitalousvähennyksissä. Rakennus - ja remonttiyritykset näkivät kotitalousvähennyksen nostossa tilaisuutensa tulleen ja ulosmittasivat koko veroedun kotitalouksilta omiin taseisiinsa. Niinpä jos meillä Suomessa alettaisiin jakaa romutusrahaa, nähtäisiin muutaman kuukauden aikana vastaavansuuruinen uusien autojen hintojennousu. 
Eli käytännössä ainoa tapa miten meillä voidaan vähentää liikenteen aiheuttamia ilmastosaasteita, on nostaa liikenteen hinta niin korkeaksi, ettei siihen ole varaa enää kuin harvoilla ja valituilla. Ei kai se haittaa jos suomalainen liiketoiminta näivettyy siinä sivussa?

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Epäluottamuslause kaupoille

Kauppalehti uutisoi kuinka muutamat ministeriöt kuluttajatutkimuskeskus alkavat yhteistyössä valvoa ruuan hintoja. Miksi näin? No siksi, että lokakuussa on suunniteltu laskea ruuan arvonlisävero 17 prosentista 12 prosenttiin. Kaupan ala on "luvannut" siirtää veroalennuksen suoraan ruuan hintoihin, mutta tähän lupaukseen ovat harvat uskoneet.

Vastaavista ALV alennuksistahan on meillä Suomessa jo kokemusta. Vuosi - kaksi sitten kampaamoala sai vastaavan lahjan valtiolta. Tavoitteena oli tietenkin se, että kampaamopalveluiden käyttäminen tulisi halvemmaksi kuluttajille ja siten lisäisi palveluiden käyttöä (ja näin välillisesti kasvattaisi mm. kampaamoiden liikevaihtoa ja kannattavuutta). Kampaamot kuitenkin melkolailla yksituumin ottivat alv alen vastaan, mutta pitivät hinnat ennallaan. Miksi odottaa, että raha tulisi välillisesti kampaamoyrittäjille, kun se voi näin helposti ottaa suoraan (kierrättämättä veroetua kuluttajilla). Jos sen olisi siirtänyt kuluttajille, olisi kuluttajat saattaneet käyttää kyseisen edun johonkin muuhun. Nyt varmistettiin, että tuo veroetu siirtyi suoraan palveluntuottajille; joskin vain kampaamopalveluiden tuottajille.

Tästä viisastuneena ministeriöt ovat nyt asettaneet "poliisin" seuraaman ruuan hinnan kehitystä, sillä yleisesti on vallalla käsitys siitä, että kaupat tulevat nostamaan ruuan hintaa joko ennen tai jälkeen veroalennuksen, jotta kauppojenl iikevaihto pysyy ennallaan ja tulos paranee. Kuluttajasta viis.

No, rehellisesti sanottuna seurannan aloittaminen on jo nyt myöhäistä, sillä ruuan hinta on noussut viimeisen vuoden aikana jo reilusti - joten väittäisin, että kauppa on ulosmitannut tulevan veroedun jo reilusti etuajassa. Viime vuosien ruuan hinnan nousua tosin on perustelut maailmanmarkkinoiden hinnanmuutoksilla, mikä lie totta ehkä osittain. Se on kuitenkin antanut tekosyyn nostaa käytännössä kaikkien mitä tahansa ruoka-ainetta lähes mielivaltaisella tavalla. Ja tämä avoimen shekin kauppa on käyttänyt jo hyväkseen - ja tulee käyttämään jatkossakin.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Verotusleikki

Surullista seurattavaa on kotimainen verokeskustelu. Kansanedustuslaitos (hallitus mukaanlukien) pelailee jotain ihmeellistä silmänkääntöpeliä, minkä ainoa tarkoitus on nostaa oman puolueen kannatausta näin kunnallisvaalien alla. Asiaa voisi tarkastella hieman karrikoiden seuraavasti:

  • Ensin markkinajärjestöt sopivat suurista palkankorotuksista.
  • Sitten yritykset siirsivät nousseet palkkakustannukset suoraan kuluttajahintoihin.
  • Sitten valtio nosti polttoaineen verotusta.
  • Pian tämän jälkeen polttoaineen maailmanmarkkinahinta kohosi noin 100%.
  • Polttoaineen verotukseen ei kuitenkaan voinut koskea alaspäin, sillä näin oli sovittu EU kerhossa.
  • Kuljetusala painii kurimuksessa, koska he eivät (vielä) ole onnistuneet kaikki siirtää noussutta polttoaineen hintaa omiin kuljetussopimuksiinsa.
  • Kun tämä onnistuu, nousee kuluttajahinnat lisää.
  • Tämän jälkeen nousi ruuan hinta. Naudan sisäfile maksaa tänä päivänä noin 350 markka / kilo.
  • Kaikenkaikkiaan inflaatio laukkaa jossain 5% nurkilla.
  • Kallis palkkaratkaisu nosti kuntien painetta nostaa verotusta.
  • Nyt hallitus myöntää palkansaajille jopa 50 euron kuukausittaista veronalennusta
  • Toisaalta, suurin osa kunnista tulee nostamaan kunnallisverotusta, joten se siitä 50 eurosesta.
Tässä alkaa kaipailemaan SDP:n ja vasemmiston selvää linjaa: vasemmistovetoisessa hallituksessa verotusta nostetaan reilusti ja avoimesti. Eli ei jää epäselvää jääkö verotuksen muutoksissa plussalle vai miinukselle - SDP pitää huolen, että jäädään miinukselle. Mutta eipä se ole oikeistohallituksenkaan kanssa ihan selvää mihin suuntaan ostovoima kallistuu. Luultavasti se kuitenkin heikkenee.

tiistai 12. elokuuta 2008

Kuka ansaitsee tuloverohelpotukset?

SDP:n uusi puheenjohtaja on ottanut aktiivisemman oppositiojohtajan roolin. Urpilainen on ottanut hampaisiinsa oikeistohallituksen suunnitteleman (ja lupaaman) veroalen. Urpilainen syyttää oikeistoa siitä, että kokoomus ja keskusta ajavat veroalea omille kannattajilleen.

Urpilainen on ihan oikealla asialla. Oppositiopuoleen johtajana hänen tehtävänsä ja roolinsa on pitää meteliä omien kannattajiensa asioista. Lisäksi opposition velvollisuus on olla eri mieltä hallituksen polittikasta. Eli Urpilainen ansaitsee vähintään kahdeksan pistettä metelistään.

SDP (lukemani mukaan) on syyttänyt hallitusta mm. omien kannattajiensa suosimisesta veroalessa. Mutta hetkinen ... eikös hallituspuolueiden tehtävä ole ajaa hallituspuoleiden kannattajille tärkeitä asioita. Samassa kun SDP syyttää kokoomusta ja keskustaa omien kannattajiensa etujen ajamisesta - pyrkii SDP vastaavasti ajamaan omiaan. Vai kenen edun ajamista on yrittää saada hallitusta kohdentamaan veroale alempiin tuloluokkiin (perinteisiin vasemmistopuolueiden kannattajiin)?