Vapaavuoren mahtiehdotus

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) pamautti vuoden auki melkoisella pommilla. Ja tässä tapauksessa voidaan sanoa: positiivisella pommilla. Vapaavuori veisteli ehdotuksen, minkä tarkoitus on elvyttää halvaantunutta asuntokauppaa ilman, että se tulisi erityisen kalliiksi kenellekään osapuolelle.

Näin ensilukemalta ehdotus on loistava. Työttömyyden iskiessä asuntovelallinen voisi sopia pankin kanssa lyhennysvapaasta asuntolainan suhteen. [Tämän pitäisi olla mahdollista jo tälläkin hetkellä. Uskon, että pankit tulevat tässä vastaan kunhan velallinen hoitaa koronmaksun ajallaan. Korkotulothan ovat pankille se tulonlähde. Pankkien pitäisi olla tyytyväisiä kunhan korko maksetaan. ] Mullistavaa Vapaavuoren ehdotuksessa on se, että työttömäksi jäänyt vellallinen voisi hakea valtiolta tukea koron maksulle. Näin ollen velallinen päätyisi maksamaan valtiolle vuokranomaista omavastuuta. Tämä omavastuu olisi sidottu kulloinkin käypään vuokratasoon. Omavastuun ylimenevän osan korosta maksaisi valtio. Näin valtion vastattavaksi jäisi vain pieni osa korosta; velallisella olisi pari vuotta aikaa selvitellä raha-asiansa tai asuntoasiansa. Ja pankit saisivat korkotulonsa. Voisin jopa kuvitella, että valtio olisi riittävän hyvä neuvottelukumppani, että valtion ei tarvtisisi maksaa samaa korkoa mitä vellallinen joutuisi.

Ehdotus sai myönteisen vastaanoton myös muutamassa suuressa Suomessa toimivassa pankissa.

Tämän hetken asuntokauppatilanne on todella hankala. Ihmiset eivät uskalla ostaa asuntoja muutamasta syystä:

1. pelätään että työttömyys sattuu omalle kohdalle, ja siten ei kyetä hoitamaan lainavelvollisuuksia.
2. mutta vielä suurempana ongelmana on se, että ihmiset kuvittelevat asuntojen hintojen romahtavan (tai laskevan merkittävästi) kuten 90 -luvun alun laman aikana.

Vapaavuoren ehdotus luultavasti olisi vastaus molempiin kuluttajia vaivaaviin ongelmiin. Kuluttajat saisivat paremman uskon siihen, että he pystyvät hoitamaan asuntovelkansa myös työttömyyden sattuessa omalle kohdalle. Järjestelyn kautta hälvenisi myös pelko (tai toive) asuntojen hintojen romahtamisesta.

Tämän hetken asuntomyyntitilanne on tolkuttoman surkea: ostajat odottavat romahdusta, ja myyjät eivät laske hintoja kuin pakon edessä. Pakkomyynnin edessä myydyt asunnot on jo/kohta myyty, joten jäljelle jää opportunistinen ostaja ja asunnonvaihdosta haaveileva myyjä, joiden näkemykset asunnon hinnasta ovat toivottoman kaukana toisistaan. Tämä on pattitilanne johon nyt todella tarvitaan yhteiskunnan apua ja/tai rohkaisua; eikä pelkästään sanojen tasolla, vaan ihan oikeiden tekojen tasolla.

Vapaavuorelle täydet pisteet tästä päänavauksesta. Toivotaan vain, että ehdotus materialisoituu nopeasti.

Huonosti ajoitettu ahneus

Jokainen aikaansa edes vähän seuraava kuluttaja ja yrittäjä on varmasti törmännyt uutisiin talouden hiljenemisen suhteen. Muutos on ollut haistettavissa jo viime keväästä (mm. hiljentyneen asuntokaupan seurauksena) mutta todelliseksi kriisiksi talouden haasteet ovat nousseet tämän syksyn aikana. Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt rahoituskriisi on levinnyt Eurooppaan ja Aasiaan. Syynä epidemiaan on ollut rahoitusliikkeiden tapa paloitella riskiluottoja johdannaisiin ja niiden myyminen halukkaille ostajille. Voittoa tavoittelevat sijoitusinstituutiot ovat puolestaan ostaneet roskan arovisia luottoja - ja tässä nyt ollaan. Kevään ja kesän aikana talous kuumeni totaalisesti ja tämä näkyi mm. polttoaineiden hintojen nousuna, ruuan hinnan nousuna; oikeastaan kaiken reiluna hinnannousuna - ja sitä kautta inflaationa. Myös palkkoja nostettiin reilusti vuosi sitten.

Nyt pitäisi olla kuitenkin kaikille selvillä, että taloustilanne on muuttunut. Keväällä uutisoitiin paljon mm. työvoimapulasta ja osaajapulasta. Syksyn työllisyysuutiset ovat keskittyneet rummuttamaan irtisanomisia ja yt neuvotteluita. Lainaraha on kallistunut ja ihmiset ovat vähentäneet kuluttamista ja alkaneet säästämään pahan päivän varalle. Ollaan käytännössä huononlaatuisessa noidankehässä missä kulutuksen ja kysynnän väheneminen johtaa työvoiman vähentämistarpeisiin, mikä taas puolestaan johtaa kysynnän vähenemiseen. Siitä huolimatta, että raaka-aineet ovat halventuneet maailmalla tuntuu yhä löytyvän yrityksiä jotka uskovat, että heillä on mahdollisuus ja tarve nostaa hintoja. Ilmiö on havaittavissa mm. ruokakaupassa, joissain palveluissa ja pankeissa. Nyt pitäisi selkärankaa löytyä niin kuluttajilta kuin yrittäjiltäkin. Hintojen nostaminen tässä taloudentilanteessa ei tule johtamaan positiiviseen tulokseen; eli voittojen kasvamiseen, vaan se tulee pakostikin kääntymään yrittäjiä vastaan. Tämäkin on jo nyt havaittavissa; hintojen noususta on seurannut mm. se, että ihmiset ostavat halvempia elintarvikkeita. Kalliiimmat elintarvikkeet, joiden hintoja on nostettu, jäävät hyllylle. Valitettavaa on tietenkin se, että kuluttajat maksavat hyllyyn vanhenevat ruuat ostettujen tuotteiden hinnoissa; mutta ei tästä kutistuvasta markkinasta riitä lisärahaa myyjällekään.

Kohta on edessä työmarkkinaneuvottelut ja palkkakeskustelut. Saa nähdä onko minkään alan liitoilla rohkeutta olla vaatimassa reiluja palkankorotuksia, silläkin uhalla, että palkankorotukset johtavat irtisanomisiin ja/tai lomautuksiin. Mielestäni nyt pitäisi myös työntekijöiden pystyä suhtautumaan omaan toimeentuloonsa ja palkkaansa hieman talkoohengessä. Palkankorotusvaatimukset jäihin, hinnankorotukset jäihin, kulutus takaisin normaalille tasolle ja sitä kautta Suomi vähintään taloudelliseen nollakasvuun - mielellään tietenkin positiiviseen kasvuun.

Ainakin minun on vaikea kuvitella, että tästä taloudellista haasteesta tullaan selviämään ilman yhteistyötä, malttia ja pientä talkoohenkeä.