torstai 12. maaliskuuta 2009

Lamauutisia ja lamauutisia

Pääsin viime viikolla lomani aikana seuraamaan pienen tauon jälkeen amerikkalaista uutisointia ja paikallista aamutelevisiota.

Kuten arvata saattaa, oli taloudellinen lama ja taantuma näkyviä aiheita paikallisessa uutisoinnissa. Rehellisesti sanottuna yllätyin hieman maailmantalouteen liittyvien uutisaiheiden määrästä. Joskin, ehkä uutisointi ei keskittynyt niinkään maailmantalouteen, vaan pääasiallisesti yhdysvaltojen omaan taloustilanteeseen. Tämä on hyvin tyypillistä USA:ssa, keskitytään enimmäkseen oman maan asioihin, ja vähemmän muiden asioihin. (HUOM: tämä ei ole moite. Yhdysvallat on suuri, 300 miljoonan ihmisen, maa missä riittää uutisoitavaa ihan omasta takaa - ilman, että tarvitsee pitkin maailmaa etsiä raportoitavaa).

Myös Suomessa taantuma saa reilusti palstatilaa ja aikaa televisiossa. Mielenkiintoista oli kuitenkin huomata (taas) kunka erilaista uutisointi on. Suomalainen lamauutisointi pyörii hyvin paljon instituutioiden ja yritysten ympärillä. Talousuutisissa kerrotaan EKP:n koronlaskuista, Suomen valtionvelasta, yritysten konkursseista, -yt neuvotteluista ja -irtisanomisista. Uutisointi on siis hyvin persoonatonta, kylmää ja etäistä.

Vastaavasti yhdysvaltalainen tapa käsitellä taantumaa, lamaa ja sen seurauksia on hyvin ihmisläheinen. Televisiossa kerrottiin ja kästieltiin miten ihmiset voivat varautua lamaan, miten ihmiset voivat sopeutua taantumaan, miten selvitä muuttuvissa tilanteissa. Uutisointi ei juurikaan kattanut yksittäisten yritysten tai instituutioiden asioita (kuten irtisanomisia, tms). Keskuspankkia ei mainittu uutisissa kertaakaan. Pankkeja käsiteltiin vain siinä yhteydessä kun pohdittiin miten pankit tulevat vastaan yksittäisten ihmisten ongelmissa. (Yhdysvalloissa pankit eivät muuten jousta jos velallisella tulee ongelmia. Keskuspankin nollakorosta huolimatta ihmiset maksavat noin 5 prosentin korkoja pankeille lainoista).

No mitä sitten?

Uutisoinnin näkökannan erilaisuus tuo myös uutisiin hyvin erilaisen vireen. Siinä missä suomalainen uutinen on kylmä, kova, tunteeton ja asiapitoinen, on se myös lannistava, ylitsevyöryvä ja masentava. Vastaavasti USA:n uutisoinnissa aihe on sama, mutta pohjavire on positiivinen. Uutisointia kerrotaan ihmisten kannalta ihmisille ja annetaan ohjeita. Niinpä samasta uutisesta jää yhdysvalloissa merkittävästi toiveikkaampi, optimistisempi ja positiivisempi jälkimaku.

Ei siis ole ihme, että Yhdysvallat tulee nousemaan tästä(kin) taantumasta ensimmäisenä ja luultavasti voittajina. Kun rapakon tuollapuolen jo rakennetaan uutta ja parempaa huomista, kotisuomessa ja Euroopassa vielä vellotaan ongelmien keskellä ja masennuksen lannistamina.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uutisointi USA:ssa on muutenkin hyvin erilaista kuin Suomessa. Siinä missä kotimaisessa aamutelevisiossa kerrotaan ukrainalaisen nukketeatterin itäeuroopan kiertueesta ja esityksestä Tapiolan kulttuurikeskuksessa, kerrotaan USA:ssa aamulla kuinka pariskunta Washingtonista ansaitsee satojatuhansia dollareita vuodessa myymällä rojua autotallistaan Ebayssä.

Sitä voi kysyä itseltään, että kumpi näistä uutisista kannustaa ihmistä yrittämään tai tavoittelemaan itselleen "parempaa" elämää?

Anonyymi kirjoitti...

Tuoko nyt sitten on parempaa elämää, Siis kaupankäynti ja kuluttaminen?

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon ainakin totaalisen kyllästynyt lama lama lama lama -uutisiin. Eikös uutisten pitäisi olla jotain utta, mitä ei entuudestaan tiedetä/tiedetty? Taantuma on jo eilisen juttu.