torstai 27. maaliskuuta 2008

Uutisia liiankin reaaliajassa

Jaa, enpä tiedä mikä tämänaamuisessa YLE:n uutisessa oikein pisti miettimään, mutta jostain syystä uutinen tuntui epämielyttävältä. Luin normaaliin tapaan uutisia eri uutislähteistä. Yksi käyttämistäni lähteistä on YLE, joskin pitää sanoa, että normaalisti YLE:n rss uutissyöte ei ole oikeastaan mistään kotoisin. Tänään kuitenkin tuossa syötteessä oli reaaliaikaisesti tieto lähellä Espoon keskusta palavasta rintamamiestalosta.

Kuten sanottu, en tiedä mikä uutisessa oli poikkeavaa, mutta tuntui suoraan sanottuna pahalta lukea webistä uutinen, missä kerrotaan, että talo on ilmiliekeissä ja siellä on sisällä vielä ihmisiä. Lisäksi uutisessa oli siteerattu palopäällikköä, joka kertoi, että noiden ihmisten ulossaaminen on lähes mahdotonta.

Vastaava uutinen ei varmasti olis tuntunut niin oudolta jos olisin nähnyt sen television aamu-uutisissa. Mutta moisiin uutisiin en ole tottunut webin uutissyötteissä - varsinkaan reaaliaikaisesti.

Toinen uutisointiin liittyvä outo ilmiö on kansalaisjournalismin käyttäminen osana kaupallista uutisointia. Viime keväänä / kesänä satuin ajamaan erään onnettomuuspaikan ohi. Tampereen keskustassa oli joku vanhus yhtäkkiä tuupannut nuoren pyöräilijän kumoon suoraan linja-auton alle. Satuin itse paikalle vain muutama minuutti tapahtuman jälkeen. En jäänyt tilannetta päivittelemään vaan jatkoin matkaani normaalisti. Samana päivänä kävin lukemassa webistä mistä tilanteessa oli kyse. Uutiseen liittyi itse tapahtuman lisäksy toinenkin hätkähdyttävä seikka, webissä oli linkki missä lukija saattoi käydä katsomassa ohikulkijan ottamaa videokuvaa tapahtumapaikalta.

Se mikä perinteisessä uutismediassa on ollut hyvää, on se että ne ovat normaalisti myöhässä tapahtumapaikalta. Nyt kun jokaisella on taskussaan toimiva kamera ja parhaimmillaan toimiva videokamera, alkaa uutisointi saada turhankin realistisia piirteitä: "Katso videolta kuinka puukotuksen uhri hoipertelee kerrostalon pihalla".

Ei kommentteja: