tiistai 23. joulukuuta 2008

Verotus on varattomien ongelma

Viime aikoina on muutamassakin verkko julkaisussa paheksuttu sitä, että rikkaat suojaavat varojaan siirtämällä niitä veroparatiiseihin. Näin Suomen verottajan ulottumattomiin lipuu miljoonia, ellei peräti miljardeja. Ja ainoa mitä verottaja voi tehdä on valitella asiaa. Noin suomalaisen kansalaisen näkövinkkelistä tämä on todella harmi, sillä nämä verovarat ovat poissa yhteisestä verokertymästä mikä on pakko täyttää tavalla tai toisella - yleensä kiristämällä keskivertokansalaiseen kohdistuvaa verotaakkaa. Tietenkin yksi vaihtoehto olisi pienentää verokertymän tarvetta leikkaamalla julkisia menoja, mutta Ruotsia ihannoivassa kansankodossa tämä tuskin on mahdollista.

Ihmettelen kuintenkin sitä miksi tästä asiasta kirjoitellaan lehdistössä nyt niin tuomitsevasti. Asiat ovat menneet tällä tavalla pitkään - ellei peräti aina. Raha tulee rahan luo. Varakkailla on riittävästi rahaa suojata omaisuutensa pohjattoman ahneelta verottajalta. Rikas voi palkata asiaan vihkiytyneen lainoppineen suunnittelemaan rahojen sijoituspaikkaa ja tapaa siten, että verottaja ei rahoihin pääse ja että rahoille tulee tasainen ja sopiva tuotto. Se on yksittäiset kansalaiset jotka päätyvät maksamaan nämä sekopäisen korkeat verot.

Ja kyllähän meikäläinen verotus on omaa luokkaansa. Otetaan esimerkki perinnöstä: vanhempasi ovat ansainneet ja säästäneet hieman rahaa kovan työn seurauksena. Tuloista n. 30-40% menee suoraan verottajalle, ja lopuista 60% prosentista vanhempasi ovat maksaneet pakolliset kustannukset ja onnistuneet vielä säästämään hieman. Mikäli säästöt kasvavat korkoa, on verottaja ottanut siitäkin omaan taskuunsa jo n. 30%. Kun vanhemmista sitten aika jättää, saat perintönä heidän säästönsä. Veroprosentti on pienempi kun kyse on läheisestä sukulaisesta, mutta jos perintö tuleekin kauempaa suvusta, on verottajalla nähtävästi siihen suurempi oikeus. Miksiköhän näin....? Kun olet sitten maksanut perinnöstäsi verot pois, voit alkaa harkitsemaan mitä perintörahoillasi teet... Jos sijoitat rahat ruokaan, verottaja ottaa siitä taas 20%. Mikäli ostat vaikka auton, ahmii verottaja rahoistasi yli puolet. Kukapa sen rahan olisi paremmin ansainnut kuin verottaja.

Ei kommentteja: