tiistai 29. huhtikuuta 2008

Irlantilaiset on ihan pihalla

Yleisradion uutisissa kerrottiin kuinka irlantilaiset eivät ymmärrä mitään EU sopimuksesta. Irlannista asiasta järjestetään kansanäänestys noin kuukauden kuluttua. Meidän on niin helppo täällä Suomessa ilkkua kun irlantilaiset on asiasta pihalla.

Mutta hetkinen... irlantilaiset saavat sentään äänestää heille tärkeässä asiassa. Myönnetään, että on melkoinen sääli, jos aiheesta ei ole ollut kansalaiskeskustelua tai mitään puolueetonta tiedotusta mikä olisi selventänyt aihetta kansalaisille. Mutta siitäkin huolimatta, Irlannissa on päätetty kysyä asiasta kansalta.

Ei meillä Suomessa, täällä asiat ovat niin toisin. Kuten Eppu Normaalikin jo lauloi aikanaan, meillä ydinvoimakin on riskitöntä (Suomen lisäksi Pohjois-Korea pitää ydinvoimaa täysin riskittömänä energianlähteenä). Eikä meillä tarvitse kansalta kysyä mitä mieltä se on tärkeistä asioista. Miellä kansalta kysytään neljän vuoden välein kenet se haluaa asioistaan päättämään. Tätä tapahtumaa kutsutaan eduskuntavaaliksi. Meillä kampanjointi keskittyy aina etukäteen kaikkiin olennaisiin tuleviin asioihin, joten äänestäessään Pirjo-Maarittia, pieni ihminen tietää mitä Pirjo-Maarit ajattelee ydinvoimasta, geenimanipulaatiosta, homoliitoista, EU sopimuksesta, Pohjoismaisesta yhteistyöstä, veropolitiikasta, puutulleista, NATOsta, presidentin vallan kaventamisesta, ja niin monesta muusta merkittävästä asiasta. Niinpä meillä Suomessa ei vaivata suotta kansalaisia tärkeillä asioilla (niinkuin tyhmät irlantilaiset tekevät) vaan meillä annetaan kansan valitsemien edustajien päättää noista asioista - pahoin vain pelkään, että turhan usein nuo parisataa kansanedustajaa tietävät äänestettävistä asioista ihan yhtä paljon kuin irlantilaiset tässä asiassa.

Siltä varalta, että joku satunnainen lukija vielä tässä kohtaa miettii miksi minä pilkkaan irlantilaisia, on syytä tarkentaa: Kirjoitus oli sarkastinen. Ei irlantilaisissa ole mitään vikaa. Kirjoituksen kritiikki kohdistui enemmänkin meihin suomalaisiin ja suomalaiseen päätöksentekoon.

Ei kommentteja: