maanantai 24. marraskuuta 2008

Moraalin kääntöpiiri

Vietin viime viikon lopun ja viikonlopun (siis keskiviikosta sunnuntaihin) Italiassa. Edellisen kerran vierailin saapasmaassa varmaan 20 vuotta sitten, tuolloin Sisiliassa. Nyt matkakohteena oli pohjoinen, itsetuntoinen ja muodikas Milano. Oman vierailuni perusteella ainakin muodikas on adjektiivi jonka olen valmis Milanoon liittämään. Kaikenkaikkiaan Milano on hieno paikka. Suosittelen.

Mutta, siinä missä ensimmäisellä Italian matkallini minulta yritettiin huijata CD levyn verran rahaa, myymällä minulle vain tyhjät kuoret, ei tälläkään kertaa säästytty ilman kommelluksia. CD levyn sain takaisin aikoinaan kun ryntäsin takaisin levyn myyneeseen kauppaan ja vaatimalla vaadin joko rahoja tai levyä. Sain levyn. Tällä kertaa ei käynyt yhtä onnellisesti. Savuttuamme iltasella Milanoon, ajoimme linja-autolla keskustaan. Sieltä oli hotellille matkaa vielä vajaa viisi kilometriä, joten tarvitsimme jatkoyhteyttä varten menopelin. Metro olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta koska kaupunki ei ollut tuttu, tuntui taksi paremmalta vaihtoehdolta. Niinpä saimme keskusasemalta taksin sujuvasti. Hotellille päästyämme, kysyin hintaa ja taksikuski heitti: 20 euroa. Mietin mielessäni, että olipa helvetin kallista, mutta maksoin mukisematta, sillä olin väsynyt enkä tiennyt varsinaista hintatasoa. Myöhemmin hotellissa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kuski huijasi minulta noin 10 euroa. Eipä tuo menetetty raha minua harmittanut. Mutta se kiukutti, että joku käytännössä katsoen oli sitä mieltä, että hänellä on lupa varastaa minulta 10 euroa. Maksan tuon 10 euroa mielelläni esim juomarahoina, jos olen saanut hyvää palvelua. Mutta tuo viiden kilometrin taksimatka ei ollut sen arvoista, että olisin 10 euroa juomarahaa antanut.

Harmistuneena jäin vain miettimään, että missä kohtaa maapallolla, päiväntasaajan pohjoispuolella kulkee moraalin kääntöpiiri. Siis se kääntöpiiri minkä pohjoispuolella varastaminen ei ole hyväksyttävää, mutta minkä eteläpuolella toisen rahojen varastaminen; tai luvaton ottaminen; on ihan ok. Viikonlopun matkan perusteella voin sanoa, että se kääntöpiiri kulkee ainakin Milanon pohjoispuolella.

Ei kommentteja: